Sivut

lauantai 17. joulukuuta 2016

Farssi

Blogi on vietellyt hiljaiseloa kuukaudenpäivät, mutta eipä ole ollut mitään raportoitavaa. Tänään olisi ollut tarkoitus mennä Zoran kanssa Lahteen tutustumaan noseworkiin, mutta onnistuin saamaan niin kauhean flunssan, etten mitenkään jaksanut 1. selviytyä Järvenpäähän hakemaan autoa ja ajamaan sillä Lahteen ja 2. hengailemaan kylmässä hallissa. Harmittaa ihan vietävästi! Ajattelin että tuo olisi voinut olla hyvinkin Zoran laji, kun se on aika näppärä nenänkäyttäjä. No, ehkä meille vielä avautuu mahdollisuus tuonkin kanssa. 

Muutenkin tuo otsikon sana kuvastaa kyllä tätä meidän koiraharrastusvuotta aika hyvin. Mutta palaillaan vielä vuoden yhteenvetoon ja ensi vuoden tavoitteisiiin joskus myöhemmin.

Foxi täytti muuten eilen 6v! Hienossa aikuisen koiran iässä siis jo. Toivottavasti meillä olisi vielä yhteisiä vuosi edessä ainakin toinen mokoma!


Muistelukuva kesältä eilisen sankarista. Tässä ollaan huuhtomassa Saanan huiputuksen seurauksena tulleita mutia pois Kilpisjärvessä :)

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Varpaat jäässä

Eilen käytiin Porvoossa treenaamassa Virpin ja Pirjon kanssa. Kiva uusi maasto, jossa oli pitkää heinää ja "normia" metsää. Tällä kertaa olin raaskinut jättää Foxin Järvenpäähän äidin lenkkikaveriksi. Näin oli mahdollista keskittyä vain yhteen koiraan ja saada oma mielentila ja suunnitelmat pitämään paremmin. 

Aloitettiin tekemällä ykkösmarkkeerauksia heinikkoon ja kun se oli haettu, käännyttiin 90 astetta ja tehtiin toinen markkeeraus polulle, joka myös noudettiin. Zorahan ei ole mikään kovin hyvä markkeeraaja, kun sille ei ole juurikaan mitään heitelty niin eipä se silmä itsestäänkään kehity. Polulle tulleet heitot se näki ihan hyvin, mutta heinikkoon tulleet se katsoi poikkeuksetta liian lyhyiksi. Sitkeästi se kuitenkin etsi ja löysikin lopulta. Aluksi palautukset meinasivat vähän lipsua ohi, kun oli kierroksia.

Kodan ja Rikon vuorojen jälkeen oli jälleen Zoran vuoro. Tehtiin samalla paikalla kakkosmarkkeerauksia. Ensimmäinen heitto tuli polulle, sitten käännyttiin ja toinen heitto heinikkoon. Haettiin toinen ensiksi, koska tuo heinikko oli ollut edellisellä kerralla vaativampi paikka. Ensimmäisen heiton hakemisessa sillä ei ollut mitään ongelmia. 

Sitten tehtiin hakuruutu metsään. Taaimmaiset damit vietiin ruudun takaosaan, joka oli taas tuota heinikkoa. Loput oli metsän puolella, osa kivien päällä ja osa ihan tavallisesti maassa. Zora lähti kivasti hakuun, mutta ei sitten jotenkin meinannut mikään lamppu syttyä päässä, että mitä pitikään tehdä. En ihan nähnyt mitä se teki ja kävikö vaan tutkimassa damit vai mitä, mutta yhtään se ei tuonut.

Pirjo lähti käppäilemään ruutuun ja sittenpä Zora sieltä löysikin jotain. Tässä vaiheessa se lamppu sitten syttyikin ja se alkoi vasta kunnolla tekemään töitä. Se haki kivien päällä olevat damitkin vaivatta. Neljä taidettiin lopulta hakea. Pitäisi vielä pyrkiä kyllä siihen että hakuinto kestäisi vieläkin pidempään, mutta alun tahmeuden jälkeen tämä oli hyvä meille tällä kertaa. 

Jäipä kyllä kiva mieli näistä treeneistä, saatiin kivoja onnistumisia, vaikka ohjaajan varpaat ja sormet jäätyivätkin (miten olisi vaikka kunnon talvipukeutuminen..?). Lisäksi treenikaverit oli sitä mieltä että oon vihdoin oppinut kehumaan kunnolla koiraa :D Asialla saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että tällä kertaa en juuri käyttänyt nameja palkkana, niin täytyi muuten ilmaista Zoralle, että se on hieno :)

maanantai 10. lokakuuta 2016

Vuoden viimeinen

Meidän vuoden viimeinen maksettu koirariento oli viime lauantaina Pirkka-hallissa Tampereella ollut noutajien pääerikoisnäyttely. Tilaa tuolla olla ihan hirveän paljon enemmän kun ahtaassa Willatehtaassa Hyvinkäällä. Tuomarina oli norjalainen Per Iversen, joka ei ole täällä pitkään aikaan tuomaroinut tollereita. Kyseinen herra oli kuitenkin vuoden 2006 Euroopan Voittaja -näyttelyssä Helsingissä tollereilla.

Meillä oli hieman erikoinen järjestely, sillä olin itse Lohjalla vahtimassa serkkuja ja koirat oli Järvenpäässä hoidossa. Emmi onneksi poimi Foxin kyytiin Järvenpäästä ja sitten minä hyppäsin kyytiin Hyvinkäällä. Kävipä tosin sitten niin, että unohdin oman näyttelytarvikepussukkani majapaikkaan joten mentiin lainahihnalla ja numerolapunpidikkeellä :D

Foxi oli jotenkin ihan tositosi iloinen koko ajan ja liikkui tosi reippaasti. Harmi vaan, että alusta oli ihan järkyttävän liukas. Ei oikein sovi tuollaiselle välillä varsin voimakkaasti eteen menevälle koiralle. Vähän pelotti jopa oman pystyssä pysymisen kannalta, sillä balleriinat ei tunnetustikaan ole mitkään maailman pitävimmät kengät. Urosten avoin luokka taisi olla suurin urosluokka ja kerrankin Foxi ei ollutkaan ensimmäisenä!

"5 years old. Masculine dog. Up to size. Well shaped head. Would like a more neck. Stands rather wide in front. Good body. A bit long in loin. Good tailset. In good coat. Front movement could be better. Very well handled"

Tällä varsin Foxin näköisellä arvostelulla saatiin erittäin hyvä. Tuomari perusteli sitä, että Foxin etujalat ovat mitä ovat ja ne pitäisi saada asettumaan paremmin. Eipä sillä, tiedostan kyllä varsin hyvin tämän vian koirassani. Lisäksi kyllä tuomari sanoi että tykkää muuten Foxista, mutta ei voi etujalkojen takia sen enempää sitä palkita. Ymmärrän kyllä. Noin isossa luokassa meidän ei tarvinnutkaan sitten EH:lla mennä enää uudelleen kehään kilpailuluokkaan.

Mentiin pyörähtämään kuitenkin vielä sekä kasvattajaluokassa että Dinan jälkeläisluokassa. Molemmat ryhmät saivat kunniapalkinnon ja olivat rotunsa parhaat joten jäätiin vielä isoon kehään. Tollerikehä päättyi niin myöhään että lopulta meidän ei edes kovin kauaa tarvinnut odottaa.

Foxi pisteli kyllä parastaan isossa kehässä kun oli tilaa. Ja lisäksi osuutta asiaan taisi olla yhtäkkiä syttyneellä man crushilla puoliveli-Paavoon. Jälkeläisluokassa sijoituttiin kolmanneksi ja kasvattajaluokassa neljänneksi. 

Pitkä ja hauska päivä kavereiden seurassa! Kun kotimatkalla mietiskelin, niin en ollut yhtään harmissani Foxin eri-putken katkeamisesta. Enemmän olin iloinen siitä että jälkeläis- ja kasvattajaryhmä saatiin esitettyä ja ne molemmat jopa pärjäsivät! 

Seuraavan kerran pyörähdetään varmaan kehään tammikuussa vaikka itse taidan kyllä mennä hengailemaan kehän laidalle jo Messariin :)



sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kaikenlaista vääntöä

Koiraharrastusten rintamalla vietetään tämä syksy kyllä sellaista hiljaiseloa, että ei ole taidettu vastaavaa ennen nähdä. Ei olla juuri treenittykään, mutta toki elellään tätä meidän normiaktiivista elämää ja lenkkeillään.

Tiistaina käytiin molempien koirien kanssa Lahdessa silmäpeilissä. Oli taas kyllä yksi show kun etenkin Foxi kyllä käyttäyi erittäin epämääräisesti. Ei toki pelkää mitään, mutta ei oikein osannut rauhoittuakaan hälinässä. Eipä siltä oikein ikinä ole tuollaisissa tilanteissa sitä vaadittukaan, kun aina näyttelyissäkin se pääsee unille omaan häkkiin. 

Molemmilta saatiin kuitenkin ne silmät peilattua ja ei ollut mitään valitettavaa kummallakaan, joten terveet silmät sekä Foxilla että Zoralla. Olikin kiva kuulla tuo kun etenkin Foxin edellisestä silmäpeilistä on jo vierähtänyt jonkin aikaa.

Tänään oltiin pitkästä pitkästä aikaa sovittu kimppatreenit Järvenpäähän. Menossa oli mukana Emmi ja Vertti sekä Foxin siskontyttö Tosca ja omistajansa Elli. Maastona oli itseasiassa aika monipuolisiin treeneihin sopiva paikka. Sopiva sekoitus peltoa ja metsää.

Zora aloitti. Sen osalta olen nyt tullut sellaiseen lopputulemaan että saa pitää kunnolla taukoa riistoista ja katsellaan sitten vaikka keväällä mitä se sitten niistä tuumaa. Kasvatetaan nyt vaan itseluottamusta onnistuneilla treeneillä kun ehdittiin sitä jo horjuttaa jonkun verran kun saatiin niin paljon huonoja kokemuksia kun mikään ei oikein toiminut riistalla.

Tehtiin pitkähköjä linjoja pellolla. Ensimmäinen dami käytiin viemässä yhdessä ja sitten laitoin menemään. Kauhealla vauhdillahan se etenee ja ekan damin kanssa oli tosi huono ote, mutta saatiin se helposti talteen. Se juoksee kivasti kyllä eteenpäin kunhan vaan uskoo riittävästi siihen että joku sitä odottaa siellä edessä. Ja kuuntelee muuten myös lähihakupillitystä ilmeisesti aika kivasti. 

Foxi joutui aloittamaan ihan yleisellä rauhoittumisella. Sillä on kyllä noissa jutuissa kierrokset sen verran kaakossa että ei tule kyllä mistään mitään jos yrittää suoraan autosta otetun koiran kanssa alkaa jotain tekemään. Kun oltiin saatu vähän kierroksia laskettua tehtiin muutama välinouto vaakulla ja pari markkeerausta. 

Tämän jälkeen tehtiin kolmella variksella minihakuruutu. Siinä oli kyllä sellaisen omistajan ja koiran tahtojen taisto, että... Foxi löytää ja tekee itseasiassa ihan kivaa hakua, mutta se hetken aikaa roikkuu riistoilla ja ei ota niitä ellei uudelleen kehoteta. Että se siitä spontaaniudesta. Väänsin ja väänsin sen kanssa että kyllä ne vaakut nyt on kuitenkin sieltä ruudusta tuotava. Sillehän ei siis todellakaan ole mikään ongelma kantaa niitä syvälläkään otteella, mutta kokeilee vaan pääsisikö helpommalla jos ei nosta niitä. Loppulta kuitenkin saatiin jo sellainenkin suoritus, että se toi heinikosta vaakun ja ei ollut mahdollista siihen kyselyyn mitä se on nyt tavannut harrastaa. Epäilemättä kyselystä pääsisi kyllä eroon kun vaan treenaisi enemmän. Tällä hetkellä vaan se on resursseista johtuen vähän haastavaa.

Ensi viikolla sitten juostaan meidän vuoden vikat ympyrät SNJ:ssa :)

tiistai 13. syyskuuta 2016

Vielä on kesää jäljellä

Tai sitten ei. Kyllä se on niin, että vaikka sää onkin viime aikoina suosinut, niin eiköhän tämä kesä ole taputeltu. Mejän osalta kävi tosiaan niin, että vaikka useampaan kokeeseen yritettiin niin ei saatu yhtään koepaikkaa. Kai täällä etelässä on sitten sen verran rajalliset maastot ja paljon tunkua, että mahdollisuudet päästä kokeeseen on nihkeät. Heinäkuun alussa oltiin ilmoittauduttu yhdelle viikonlopulle useampaan kokeeseen, mutta sinne osuikin sitten hautajaiset. Ei auta valittaminen, ensi keväästä sitten taas yritettävä uudelleen kokeisiin.

Eilen kävin pitkästä pitkästä aikaa vähän tokoilemassa molempien koirien kanssa läheisellä kentällä. Häiriötä ainakin piisasi, sillä kentällä oli aika paljon ihmisiä potkimassa palloa. Molemmilla aika tylsät treenit liikkeiden osalta, mutta koirilla ja omistajallakin oli kyllä ihan mukavaa. Liikkeinä tehtiin seuraamista, luoksari ja merkin kiertoa.

Foxi oli ensiksi vuorossa. Ai että se oli kyllä mahtava! Se osaa kyllä halutessaan seurata ihan tositosi upeasti, mutta sillä ei ihan mielenkiinto taida riittää kuitenkaan niin pitkää seuraamiseen mitä kokeessa. Tai sitten se on vain treenin puutetta. Luoksarissa se aluksi vähän meinasi miettiä, että mihin kohtaan sen pitää tulla, mutta toisella kerralla tuli jo sitten kauniisti sivulle. Merkin kiertokin sujui aika kivasti. Kovin pitkältä matkalta se ei sitä lähde kiertämään kyllä, mutta eipä kokeessakaan taida kovin pitkä etäisyys olla merkille. Omaan makuun voisi ehkä olla vähän vielä reippaampi vauhti.

Zora sitten. Se oli ihan siinä ja tässä että keuliiko yli, kun oli joutunut odottamaan ja katsomaan vieressä kun toinen tekee. Tehtiin alkuun luoksaria ja ensimmäisellä kerralla se nousi seisomaan, mitä ei takuulla ole koskaan aiemmin tehnyt. Toisella kerralla se sitten tykitti jo luokse ennen kun ehdin sanoa yhtään mitään. Ei kun palautus takaisin alkupaikalle ja uusi yritys. Vauhtia ei ainakaan puuttunut! Tosin se tuli sitten niin lujaa että juoksi iloisesti mun jalkaa päin ja sitten vielä joutui jarruttamaan pitkällä kaarteella taakse. Seuraamista saisi vähän kyllä hioa, sillä takaosan käyttöön toivoisin parannusta... Paikka ja kontakti kivat kyllä. Merkin kiertämisessä näkyi korkea viretila, sillä mitäpä muutakaan Zora olisi tehnyt kuin noutanut sitä merkkikartiota. Ohjasin pari kertaa kädellä sitä ja sitten alkoi taas sujua. 

Oli kyllä hauskaa vähän tokoilla pitkästä aikaa. Voisi vaikka ottaa jonkun ryhtiliikkeen nyt ja tehdä itsekseen vaikka vähän enemmänkin. 

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Itsensä näköinen

Lauantaina oltiin Tolleriyhdistyksen ja Kiharakerhon järjestämässä MH-luonnekuvauksessa Arolammilla Zoran kanssa. Ensin junailtiin Mäntsälään ja sieltä hypättiin Niinan ja Virpin kyytiin ja sitten kimpassa hurautettiin samaan paikkaan kun missä Foxikin aikanaan luonnekuvattiin samojen kuvaajien toimesta.

1a Kontakti, tervehtiminen 4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b Kontakti, yhteistyö 4 Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta
1c Kontakti, käsittely 4 Hyväksyy ja ottaa kontaktia
Zora on kyllä sellainen varsin "epälojaali" tyyppi, lähti nytkin vailla mitään huolta minusta kuvauksen vetäjän mukaan. Lähtisi ihan varmasti onnellisena jonkun mukaan esim. kaupan edestä, jos vaan minulla olisi tapana jättää koiria odottelemaan kaupan eteen kauppareissujen ajaksi. Käsittelyssä se vaikutti yhtäkkiä päätyvän johonkin "näyttelymoodiin" seisoi vain paikkaan ja antoi tutkia tosi hyvin. 

2a Leikki 1, leikkihalu 3 Leikkii-aktiivisuus lisääntyy/vähenee
2b Leikki 1, tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c Leikki 1, puruote ja taisteluhalu 1 Ei tartu esineeseen
Zora leikki ihan iloisesti, mutta ei ehkä ihan niin kiihkeästi mitä ehkä olisin odottanut. Kuvauksen vetäjän kanssa ei leikkinyt, vaikka mieli olisi tehnyt. 

3a Takaa-ajo 1,  3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi listä vauhtia, seuraa koko matkan saalista
3a Takaa-ajo 2, 4 Aloittaa kovalla vauhdilla päämäärähakuisesti, pysähtyy saaliille
3b Tarttuminen 1,  3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
3b Tarttuminen 2,   3 Tarttuu saaliiseen epäröiden tai viiveellä
Olin ehkä vähän yllättynyt ettei se ensimmäistä kertaa lähtenyt lujempaa ja terävämmin vieheen perään. Katsoi sitä hetken ja sitten lähti kyllä perään ja otti suuhunkin. Ensimmäisellä kerralla tuli vieheen kanssa samanlainen reaktio mitä viimeisimmissä riistatreeneissä taisi olla "ai hups, mähän otin tän suuhun", eli otti suuhun ja sitten pudotti. Toisella kertaa sitten homma olikin jo tuttu, joten tykitti saaliin perään, otti suuhun ja palauttikin vielä.

4 Aktiviteettitaso, 5 Toiminnot vaihtelevat nopeasti osion aikana/ Rauhaton koko ajan
Tämä oli kyllä yksi episodi... Zora oli omaa vuoroaan odotellessaan kerännyt kivat kierrokset ja sitten kun kiihdyttävän takaa-ajon jälkeen piti olla passiivisena niin eihän se oikein onnistunut. Ääntä lähti koko ajan. 

5a Etäleikki, kiinnostus 2 Tarkkailee avustajaa, välillä taukoja
5b Etäleikki, uhka/aggressio 1 Ei osoita uhkauseleitä
5c Etäleikki, uteliaisuus 1 Ei saavu avustajan luo
5d Etäleikki, leikkihalu 1 Ei osoita kiinnostusta
5e Etäleikki, yhteistyö 1 Ei osoita kiinnostusta
Zora katseli leikittäjää kun se aluksi kolisteli jotain. Ei ollut kuitenkaan kovin kiinnostava, kun sitten ehti katsella maisemia ja kun päästin irti, niin ei lähtenyt katsomaan leikittäjää vaan jäi parin metrin päähän minusta.

6a Yllätys, pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan haalarista
6b Yllätys, puolustus/aggressio 3 Ei osoita uhkauselkeitä
6c Yllätys, uteliaisuus 2 Menee haalarin luo, kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
6d Yllätys, jäljellejäävä pelko 2 Pieni niiaus tai likkumisnopeuden vaihtelu jollain ohituskerralla
6e Yllätys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta haalariin
Haalaria se säikähti, peruutti ja aloitti kauhean rähinän. Ei tullut katsomaan ennen kuin kutsuin. Lopulta ei kuitenkaan jäänyt murehtimaan haalaria enempää kun sen ohi kuljettiin.

7a Ääniherkkyys, pelko 3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
7b Ääniherkkyys, uteliaisuus 5 Menee räminälaitteen luo ilman apua
7c Ääniherkkyys, jäljellejäävä pelko 3 Pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerranjälkeen
7d Ääniherkkyys, jäljellejäävä kiinnostus 1 Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
Olisin ehkä kuvitellut tähän vähän voimakkaampaa reaktiota, koska meillä kotona kunnioitetaan suuresti kompostikehikkoa ja pelätään vähän siitä tulevaa räminää (molemmat on saaneet kehikon nenilleen joskus pienenä). Ilmeisesti tällä kertaa kattilankannet peltiä vasten kuulostivat vähän samalta kun allekirjoittaneen keittiötouhuilut, sillä Zora tulikin itse katsomaan niitä. Ohitettaessa se kuitenkin muisti räminän sen verran, että minä jäin sen ja räminälaitteen väliin.

8a Aaveet, puolustus/aggressio 2 Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä
8b Aaveet, tarkkaavaisuus 4 Tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c Aaveet, pelko 4 Enimmäkseen ohjaajan takana, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
8d Aaveet, uteliaisuus 3 Menee katsomaan kun ohjaaja seisoo avustajan vieressä
8e Aaveet, kontaktinotto aaveeseen 4 Ottaa itse kontaktia avustajaan
Zora katsoi ensin hetken aikaa kummituksia ja sitten alkoi haukkumaan. Ensiksi se seisoi vielä minun ja aaveiden välissä, mutta aika pian meni mun selän taakse rähisemään. Ei kuitenkaan lähtenyt karkuun. Eikä sitten jäänyt kummituksiakaan murehtimaan kun mentiin katsomaan niitä. 

9a Leikki 2, leikkihalu 3 Leikkii- aktiivisuus lisääntyy/vähenee
9b Leikki 2, tarttuminen 3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
Leikkiin ei tullut juuri muutoksia. Kuulemma vaan hihnan toisen pään pitäisi opetella itse leikittämään koiraa paremmin :D

10 Ampuminen, 3 Kiinnostuu laukauksista, yleisöstä tms., mutta palaa leikkiin/passiivisuuteen
Ei jäänyt juuri pamauksia murehtimaan. Ei sille ole kyllä millään starttaria isommalla ikinä ammuttu, mutta kaupungissa kuulee kaikenlaisia pamauksia kyllä muutenkin. Lisäksi on metsästyskäyttöön tarkoitetulle rodulle aika kiva, että se noteeraa laukauksen jotenkin.

Summasummarum, kuvaajien mielestä Zora on sosiaalinen koira, joka kyllä säikähtää, mutta palautuu aika pian. Leikki ei ehkä ole sille sopivin palkka. Ja passiivisuutta pitää harjoitella.

Kaikenkaikkiaan luonnekuvaus oli varsin Zoran näköinen. Ainoa mikä ei mennyt ihan kuten olisin kuvitellut oli passiivisuus, koska koira oli vähän ehtinyt kerätä kierroksia niin tuli sitten ääntäkin. Tänään metsässä se oli sitten ihan vaivatta hiljaa passiivisuustilanteessa. Lisäksi ehkä olisin odottanut siltä hieman kiihkeämpää leikkiä, se kyllä nimittäin jaksaa leikkiä, vaikkakin mielummin se juoksee pallon perässä kuin leikkii taisteluleikkiä.

Se mikä tuossa MH:ssa on toki hyvää on se että saadaan aitoja reaktioita esiin, koska koiraa ei saa käskeä mitenkään. Kuitenkin arjessa monet noista tilanteista on sellaisia, että koiran pystyy ottamaan hallintaan. Esimerkiksi meillä tulee toisinaan lenkeillä vastaan vaikka minkälaisissa asuissa olevia ihmisiä vastaan, eikä nuo koirat ole niistä moksiskaan, koska ne silloin otetaan lyhyelle hihnalle ohittaaan "aave". Samoinhan ei Zora esimerkiksi ääntele arjessa niinkään, sen tarvitsee kiihtyä jotenkin että ääntä lähtee.

Hauska huomata että kyllä sitä koiransa kutakuinkin tuntee :) Sitä paitsi, tuolla MH:ssa oli ihan hauskaa! Menisin heti uudelleen, jos olisi sellainen koira, jota ei ole vielä kuvattu.

tiistai 30. elokuuta 2016

Puuttuva palanen

Olin aikoja aikoja sitten päättänyt otsikon tästä aiheesta kertovalle blogitekstille, mutta enpä nyt sitten käytäkään sitä, kun ei se oikein jotenkin kuvastanutkaan fiilistä. Sitä paitsi, olen aika varma, että olen käyttänyt tätä otsikkoa jo joskus aiemminkin. Olin myös kirjoittanut tabletilla jo puolet tästä blogista valmiiksi, mutta se hävisi johonkin. 

Foxin kanssa käytiin pyörähtämässä Tallinnan näyttelyissä 20.8. ja 21.8. Haaveissa oli saada se viimeinen cacib kansainvälisen näyttelyvalion arvoa varten. Reissuun lähdettiin perjantai-iltapävällä ilman autoa ja yövyttiin kaverin luona Viru-keskuksen vieressä. 

Lauantaina mentiin taksilla näyttelypaikalle ja tutulla Kalev Stadionilla aurinko porottikin varsin lämpimästi. Tollereilla oli tuomarina espanjalainen Jose Miguel Duval Sanchez. Vastoin odotuksiani herra olikin nuorehko kun jostain syystä olin hänet kuvitellut pyöräksi rusettikaulaiseksi vanhaksi herraksi. 

Foxin kanssa avoimessa luokassa oli toinen koira Suomesta. Eipä siinä kehässä kauaa mennyt. Kierrettiin yhdessä ympäri ja sitten yksilöarvostelu, josta saatiin erinomainen.


"Correct type and proportions. Just a little bit strong all over. Nice head. Good coat and colour. Very nice movement"

Tällä arvostelulla voitettiin avoin luokka, mutta jäätiin ilman SA:ta, joten sen cacibinkin saattoi sillä samalla hetkellä unohtaa. Mikä omasta mielestäni oli erikoista, oli se, että ROP-uros oli omaan silmääni vahvempi kuin Foxi. Tuomari vaan oli toista mieltä. Laitoin kamat kasaan ja käveltiin takaisin kämpille hellettä pakoon. 

Seuraava näyttelypäivä valkeni yhtä lämpimänä kuin edellinenkin. Vähän alkoi Foxin turnauskestävyys epäilytyttää kun oltiin tosiaan ilman autoa liikkeillä ja oli vielä niin kuumakin. Puolen päivän aikaan siirryttiin taas taksilla Kalev Stadionille. Tällä kertaa tuomarina oli vanha rouva Wendy Willhauck Jenkeistä.

Foxi ei itseasiassa sitten näyttelyhihnassa tuntunutkaan yhtään väsyneeltä, vaikka stadionilla oli melkein 30 astetta lämmintä. Se liikkui vielä ihan reippaasti irroten ja seisoikin kivasti. Avoimessa luokassa oli jälleen kaksi koiraa, Foxi ja toinen uros Suomesta. Järjestys oli sama kuin edellisenä päivänä, Foxi voitti avoimen luokan ja tällä kertaa sai myös SA:n.

"Nice head. A bit down in pasterns. Good topline. Moved a little wide in front"

Tämä rouva Willhauckin näkemys Foxista oli varsin lyhyt. Kuten monesti pohjoisamerikkalaisilla tuomareilla on tapana, sanoja todellakin säästellään arvosteluissa. Paras uros kehässä päädyttiin kolmanneksi ja saatiin vara-cacib. Se riittikin täyttämään matkan tavoitteen, sillä edellä oli lauantaina inttivalioksi tullut Koda sekä junioriuros!

Jäi silti jotenkin vähän erikoinen fiilis tästä viimeisestä vara-cacibista, joka muuttuu oikeaksi kunhan FCI vaan joskus hamassa tulevaisuudessa alkaa käsitellä näyttelyn tuloksia. Ennen kaikkea tuntuu että saavutettiin kuitenkin jotain ja vähän tuntuu jotenkin hassulta, en oikein edes osaa kuvailla. Lähinnä sellainen fiilis, että mitähän sitä nyt keksisi..?

Oli kyllä jotenkin ihan tosi tylsää olla tuolla reissussa ihan yksin. Ei ollut seurana ketään ja oltiin ihan ulkomaailmalta eristyksissä kun kaverin kämpiltä ei löytynyt nettiä eikä telkkariakaan. 

Itselleni yksi suurimmista syistä käydä näyttelyissä on se, että siellä näkee kauempanakin asuvia koiratuttuja ja -kavereita. Nyt ei ollut edes ei-koirakaveria seurana, vaan oltiin ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Olen aina sanonut että en lähtisi reissuun (siis ei koirareissulle) yksin ja tämä kyllä vahvisti sen. Ei ollut ketään kenen kanssa olisi voinut iloita sunnuntain saavutuksesta tai kuka olisi lauantain jälkeen tsempannut. 

Onneksi seuraavan kerran kun mennään kehään, on kaikki ihanat koirakaverit ympärillä :)

maanantai 8. elokuuta 2016

Elämää

Palattiin pohjoiseen suuntautuneelta kesälomareissulta takaisin ja nyt olisi pikku hiljaa edessä siirtyminen arkeen. 

Ennen lomailua käytiin treenaamassa Niinan kanssa. Vaakkujen kanssa oli jälleen ongelmia, vaikka ne meidän omissa touhuissa nousee ilman ongelmia. Ei oikein keksitty mitä tuolle pitäisi tehdä. Zoralla kun tuntuu olevan sellainen lukko nyt noiden vaakkujen kanssa, menee ihan vaikeaksi koko koira kun näkee että pitäisi noutaa vaakkua. 

Lisäksi fiksattiin vähän hakuruudun damishoppailua tekemällä hakuruutua vain yhdellä damilla. Damille johti hajujälki ja sen alue oli tosi hyvin hajustettu. Keli oli varsin lämmin, mutta Zora teki kivaa työtä niiden kanssa. Viimeisellä kerralla se vähän kävi kyselemässä apuja, mutta kun maltoin itse olla hiljaa, niin se lähti vielä itse tekemään töitä.

Mökillä koirat pääsivät viettämään kunnon metsäläiselämää uiden ja ulkoillen. Sisällehän niitä ei oikein meinaa sieltä saada kun nukkumaan. Käytiin patikoimassa useammilla eri reiteillä ja koirat jaksoivat hienosti! 

Treeniä ei lomalla tehty sen enempää, kun vesinoutoja Zoralle niin että dami heitettiin veneestä. En muista että onko se ikinä nähnyt venettä, joten kokeiltiin. Se kyllä jaksaa hienosti ja palauttaakin luonnostaan vedestä kauniisti. Toisin kuin Foxi, joka palauttaa maalla kaiken mulle, mutta kaiken mitä se vedestä hakee, se haluaa pitää itsellään. 

Myös näyttelysuunnitelmat muuttuivat hieman, kun aiemmin suunnitellut Riihimäen intti ja Porvoon KR putosivat pois kalenterista. Riihimäeltä olisi ollut kiva yrittää cacibia, mutta opiskelijabudjetti ei tällä kertaa joustanut kahden näyttelyilmoittautumisen verran. Tämän vuoden näyttelyt ovat täten Tallinnan tuplainttiä ja syksyn SNJ:ta vaille käydyt.  

torstai 21. heinäkuuta 2016

Vaakkubisneksiä

Eilen päätin pitkästä aikaa ottaa variksen esiin. Alkavat vaan nuo kaksi, mitä minulla on, olla jo varsin huonokuntoisia... Ei auta kun toivoa että saisi uudet tilalle kun metsästyskausikin alkaa jo kohta. 

Tehtiin sisällä muutaman metrin matkalla lyhyitä noutoja. Koska eristämismahdollisuudet on vähän heikot niin tehtin niin että koirat hakivat vuorotellen. Sopiva treeni sikäli, koska täytyy vähän kuunnella ja samalla toisen suorittaminen aiheuttaa kateutta. Meni tosi kivasti ja molemmat oli innoissaan variksesta. Foxi jopa sen verran että meinasi lähteä koko touhu keulimaan huolella.

Vaakku jäi muutamaksi tunniksi sulamaan ja otin sen sitten mukaan myös iltalenkillle, joka suuntautui läheiseen puistoon. Laitoin Foxin puuhun kiinni ja Zora pääsi tekemään ensiksi. Tehtiin helppoja muistinoutoja ja markkeerauksia siistillä nurmikolla. Ajatuksena ei ollutkaan se, että tehtävät olisi olleet jotenkin vaativia, sillä halusin vain onnistumisia riistan kanssa. Zora nouti tosi kivasti. Ainoa vaan, että kun tarkoituksella käytin palloa palkkana niin palautukset meinasi jäädä vähän lyhyiksi, mutta enpä niihin nyt sen enempää puuttunut, kun se ei ollut tämän treenin idea. Pallolla sai hyvät kierrokset koiraan ja ehkä se auttoikin tehtävien suorittamisessa.

Sitten oli Foxin vuoro. Yleensä se on vähän hölmöillyt kun olen yrittänyt treenata niitä molempia samalla kerralla. Vaan mitä vielä! Olikin todella kuuliaista poikaa ja niin tiiviit perusasennotkin lähetyksissä että vau! Se oli myös innoissaan variksesta ja noutikin sitä tosi hienolla otteella. Foxilla on myös aina tosi kauniit palautukset. Ihan sama mitä se kantaa, niin se antaa sen käteen asti. Kannatti tehdä töitä niiden eteen kun se oli vielä ihan nuori.

Jäi kyllä kiva fiilis tästä treenailusta. Pitkästä aikaa paljon onnistumisia riistan kanssa myös Zoralle ja Foxikin sai paljon onnistumisia kun oli oikeanlaisessa mielentilassa :)

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Melkein kotinäyttelyssä

Eilen hurautettiin Emmin kyydillä Foxin kanssa naapurikaupungin näyttelyyn Mäntsälään. Siellä oli tuomarina Bertil Lundgren Ruotsista. Sama herra, jolla ollaan käyty keväällä 2012 Haminassa. Silloin tuloksena oli nuorten luokassa esiintyneelle junnuikäiselle Foxille erittäin hyvä. Arvostelu oli kyllä jo silloin koiran näköinen, joten nyt kun tämä tuomari vielä sattui lähelle, niin mielenkiinnosta lähdettiin katsomaan että mitä hänellä on sanottavana aikuisesta Foxista.

Keli oli taas koirien kannalta varsin mukava. Pilvinen ja tuulinen, vettä tuli outo tihkukuuro jossain välissä, mutta ei kuitenkaan kastuttu pahemmin. 

Foxi oli avoimessa luokassa kolmesta uroksesta ensimmäinen. Se oli taas kivalla tuulella, seisoi hienolla ryhdillä ja liikkui varsin kivasti. Kärjessä ollessaan se ei kyllä irtoa niin hienosti, kuin silloin jos pääsee jonkun imuun. Vaan eipä se mitään, eteenpäin se kuitenkin menee ihan hienosti. 

"Krafitg hane. Bra proportioner. Mycket maskulint huvud. Något bred i skallen. Bra hals och skuldra. Rak överarm. Utmärkt bröstkorg. Stark rygg. Välburen svans. Välvinklad bak. Rör sig med lång steg. Trång bak. Bra benstromme och päls"

Tällä hyvin Foxin näköisellä arvostelulla saatiin erinomainen ja kilpailuluokassa juostiin kierros ympäri ja päästiin toiselle sijalle Toton voittaessa. Saatiin SA ja lopulta PU-kehässä tultiin hienosti kolmanneksi! Tässähän ollaan jo melkein siinä kuuluisasa SA-putkessa :D

Illalla oli vielä tarkoitus lähteä Zoran kanssa treenaamaan Höpö-porukalla, mutta äidin synttärijuhlat peruivatkin ne suunnitelmat. Josko sitten ensi viikolla!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Alkukesän sekavat

Meidän kesä ei sitten startannutkaan ihan niin hienosti mitä piti. Taas tapahtui koirien ulkopuolisella rintamalla sen verran että täytyi ilmoittaa jo yhteen mejäkoepaikkaan, että ei päästä kokeeseen (jos nyt edes oltaisi saatu koepaikka...). 

Oltiin viikonpäivät koirien kanssa mummolla Savossa. Zora pääsi kehittämään aavistuksen malttiaan veden äärellä. Lisäksi tehtiin pitkästä aikaa noutohommia. Hakuruutu isossa pihassa molemmille ja Zoralle myös ohjauksia. Erikoista, mutta Foxi teki paaaaljon paremman hakuruudun kun Zora, jolla tuntui jostain syystä olevan aivan ajatus hukassa. Ihan samoin kävi myös linjan kanssa, vaikka se on yleensä ollut vahva tehtävä Zoralle.

Lisäksi käytettiin upeita maastoja hyödyksi ja korkkailtiin mejäkautta. Molemmat koirat pääsivät jäljestämään. Zora eteni paljon jäljen päällä aaltoillen ja varsin sopivalla, vähän harkitsevaisella vauhdilla, käyttäen kivasti ilma- ja maavainun sekoitelmaa. Ihan pätevä otushan se on tuossa! Tarvitsisi ehkä aavistuksen vielä lisää varmuutta, mutta nenä toimii kyllä. Foxi taas oli aivan pähkinöinä nähdessään pelkät mejävaljaat. Se jäljesti myös ihan mahtavasti! Se menee enemmän maavainulla kuin Zora ja kovemmalla vauhdilla, mutta ei vielä niin kovaa että kovin tarvitsisi alkaa jarruttaa. Harmi vaan kun ei yhden ihmisen aika mitenkään oikein riitä kahden koiran kokeissa käyttämiseen, etenkään kun koepaikkojen saaminen on ollut erittäin nihkeää tällä kaudella ja lisäksi on ollut muutakin menoa kun koirajuttuja. 

Eilen käytiin treenaamassa Lahden suunnalla Virpin kanssa. Zora oli viettänyt pitkästä aikaa viikonlopun Virpin luona ja ajatuksena oli treenata samalla kun haen sen kotiin. Riistatyöskentely ontui suuresti, en vaan oikein tiedä mitä tuolle pitäisi keksiä. Painetta ei ainakaan saa laittaa yhtään ja kyllä se kotona pitää varista ihan onnellisena... Lisäksi hakutyö kaipaa nyt näköjään muutenkin korjaussarjaa. Kivat vesinoudot saatiin kuitenkin lokilla (ensimmäiset ikinä) ja myös loppuun hyvä hiljainen mielentila veden äärellä.

Nyt aletaan sitten ihmettelemään mitä täytyisi tehdä haulla ja yritettään muutenkin palata meidän normielämään kiinni. Johan tässä on lomailtu ilman koiria vähän siellä sun täällä, jospa ne sitten loppukesästä näyttelisivät vähän isompaa roolia. Viikonloppuna ainakin Foxin kanssa Mäntsälään näyttelyyn. 

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Kauas on pitkä matka

Meissä koiraihmisissä on sellaista tietynlaista hulluutta, jota muiden harrastusten harrastajien on ehkä vähän hankala ymmärtää. Ei ehkä ole ihan täysjärkisen touhua lähteä juoksemaan muutamaa kierrosta ympäri kehää 800km päähän. Paitsi jos sattuu olemaan kiva tuomari!

Ilmoitin molemmat koirat Pekka Teinin perässä Rovaniemelle. Zora nyt lähinnä kannatuksen vuoksi ja Foxille taas haaveilin siitä viimeisestä cacibista. Majoituskin onnistui näppärästi kun pääsin tuttavaperheen pojan luokse Rovaniemelle yöksi. Muutenkin koko homma onnistui kätevästi, kun meidän mummola on about siinä puolivälissä, niin ei tullut kuin sellainen 400km ajelua päivää kohti. Perjantaina lähdettiin liikenteeseen ja oltiin Savossa yötä, lauantaina ajettiin Rovaniemelle, sunnuntaina oli kehä, jonka jälkeen ajoin taas mummolle yöksi ja maanantaina ajettiin takaisin Helsinkiin. Ei loppujen lopulta yhtään paha noin!

Olin koko viikon seurannut kauhulla sääennustetta, sillä se näytti sitkeästi jatkuvaa vesisadetta sunnuntaille. Onneksi tosin jo lauantai-iltana ennuste muuttui ja sateen mahdollisuus hävisi. Muuten kyllä päästiin nauttimaan sateesta, aina autossa ja lauantaina iltalenkillä kastuttiin ihan läpimäriksi. 

Avoimissa uroksissa oli seitsemän koiraa ja Foxi niistä ensimmäisenä. Foxi oli ihan mahtavalla ryhdikkäällä meiningillä mukana ja sillä tuntui olevan hauskaa. Liikkui aika kivasti ja seisoi tosi ryhdikkäästi.

"Kookas, mittasuhteiltaan erinomainen uros, jolla oikeat pään linjat ja upea sukupuolileima. Hyvä ylälinja ja hyvin rakentunut takaosa ja upea häntä. Hyvät kulmaukset myös edessä. Hyvä eturinta. Hyväkuntoinen karvapeite ja kaunis, lämmin väri. Miellyttävä käytös"

Tällä arvostelulla saatiin erinomainen ja sitten odoteltiin että avoimen luokan urokset arvosteltiin. Kilpailuluokkaan tuli meidän lisäksi kolme muuta erinomaisen saanutta. Foxin edelle meni yksi koira ja sitten juostiin kierros ympäri, jonka jälkeen meille osoitettiin sijoitukset. Avoimessa luokassa oltiin toisia SA:n kera. PU-kehässä tuomari mietti enemmän järjestystä ja laittoi Foxin edelle jo välissä toisenkin koiran, mutta sitten vaihtoi ne vielä toisinpäin. Lopputulemana Foxille toinen sija PU-kehässä ja vara-cacib. Liippasi erittäin läheltä! Tällä kertaa voittanut uros ei ollut intti, joten ei voida edes hakea vara-cacibia oikeaksi.

Sitten tuli Zoran vuoro. Se oli omana vauhdikkaana itsenään. Zora on nyt kevään aikana ilmeisesti käynyt sen verran näyttelyissä, että osaa nyt mennä kaunista ravia eikä peitsaa, kuten sillä monesti on ollut tapana tehdä. Seisoessakin se osaa kauniisti asetella itsensä.

"Rotutyyppi erittäin hyvä. Kevytrakenteinen ja tänään niukassa karvapeitteessä. Toivoisin pidämmän ja voimakkaamman rintakehän. Hieman kiilamainen pää. Hyväasenoinen kaula. Hieman pysty olkavarsi. Hyvä rakenne takana. Hyvä häntä. Reipas käytös. Liikkuu tasapainoisesti, etuliikkeessä löysyyttä"

Tällä Zora sai erittäin hyvän ja kilpailuluokassa tuli toiseksi. Sen kanssa on kyllä niin hauskaa kun se on aina niin tohkeissaan tekemässä jotain. Olkootkin vain kehän ympäri juoksemista :)

Ihan ei saatu sitä mitä haettiin, mutta ei kyllä juurikaan harmittanut. Liippasi toki tosi läheltä, mutta oli niin kiva nähdä pitkästä aikaa kaveria, että siitä jäänyt iloinen mieli kantaa kyllä pitkälle. Ja saatiinpa sentään ruusuke koristeeksi!

Kiva reissu kaikinpuolin. Rovaniemi oli jotenkin juuri sellainen kaupunki, millaisista itse tykkään. Paljon vettä ja luontoa ympärillä ja palvelut löytyy. Vaikka kaukanahan se on. Ennen auton suuntaamista Lapista Savoon käytin koiria vielä uimassa ja matkalla päästin ne metsään purkamaan itseään. Mukavaa tuollainen, kun ei aina tarvitse lenkittää koiria hihnassa, edes näyttelyreissuilla :)


tiistai 31. toukokuuta 2016

Laadukas herra ja kiltisti erittäin hyvä

Viime lauantaina oli meidän toisen kotinäyttelyn vuoro (montako kotinäyttelyä voi olla?) Järvenpäässä. Olin ilmoittanut reippaasti molemmat koirat, koska tuomarina oli ihana Kati Heiskanen. Ei oikein odotettu mitään, mutta tiedossa oli että ainakin kivat arvostelut saa ja hymyn huulille.

Zora päätti sitten lauantaiaamuna aloittaa vihdoinkin ne kauan koko kevään odotetut juoksut. Onneksi ne ei sikäli sen menoa haittaa vaan se on ihan oma itsensä. Ja Foxiakaan ei juuri kiinnosta. Seuraavalla viikolla ne kyllä sitten erotaan kun Foxi menee Järvenpäähän ja Zora jää Helsinkiin.

Tollereissa oli ensiksi junnu-uros ja sitten heti perään kolme avoimen luokan urosta Foxi kärjessä. Tyyppi oli aivan täynnä idioottienergiaa kun otin sen häkistä, ihan erilainen koira kun Tuomarinkartanossa viikkoa aiemmin. Tosin sääkin oli huomattavasti Foxille sopivampi, koko päivän oli ihan pilvessä. 


"Vahva maskuliininen kokonaisuus. Erinomaista rotutyyppiä. Vahva uroksen pää, valpas ilme. Ryhdikäs kaula. Oikea hännän kiinnitys. Tasapainoiset kulmaukset. Vahva runko. Erinomaiset tehokkaat liikkeet. Käyttää hyvin häntäänsä. Selkä elää hieman liikkeessä. Oikea karvanlaatu, mutta karva vaihtumassa. Kauniisti esitetty. Erinomainen luone. Laadukas herra"

Heiskanen myös mittasi Foxin, saaden siitä 52cm. Ehkä se on nyt sitten saanut vielä yhden sentin korkeutta lisää nuoruusvuosista, kun silloin mitattiin aina 51cm. Siltikin aivan rotumääritelmän kokorajojen sisällä. Ja itseasiassa lauantaisessa avoimessa luokassa Foxi oli pienin! Laatuarvosanaksi saatiin erinomainen ja kilpailuluokassa sijoituttiin toiseksi SA:n kera. Tosin nyt laadukas herra joutui laihikselle! 

Paras uros -kehässä käytiin juoksemassa kierros, ja sitten meidät käteltiin sieltä pois. Ei haitannut yhtään. Foxi pärjäsi paremmin kuin edellisellä kerralla Heiskasen kehässä ja sai niin kivan arvostelunkin! Lisäksi ehdin ottaa Zoran rauhassa pois häkistä eikä tarvinnut vetäistä sitä vauhdissa kehään.

Zoran kanssa narttujen nuorten luokassa oli toinen koira. Arvasin että kun meitä aletaan yhdessä liikuttaa meinaa kakara mennä ihan sekaisin kun joku tuleekin sen edelle! Onneksi tällä kertaa auttoi jonkun verran se, että pidettiin reilu väli edellä olleeseen.

"Elegantti, hyvin kevytrunkoinen narttu, joka saisi olla kauttaaltaan vahvempi. Hyvät mittasuhteet. Hyvin kapea pää, joka saa kehittyä kauttaaltaan. Ryhdikäs lyhyt kaula. Hyvä selkä. Kapea, kehittymätön runko ja etuosa. Niukat etukulmaukset, riittävät takakulmaukset. Raajaluusto saisi olla vahvempaa. Oikea karvanlaatu, mutta pikkueiti on jättänyt turkin kotiin. Terveet, tehokkaat liikkeet. Käyttää hyvin häntäänsä. Kauniisti esitetty"

Zoralla oli taas kyllä niin hauskaa kehässä että :D Liikkeillään se onnistui saamaan itselleen tuon erittäin hyvän, johon saakin olla ihan tyytyväinen. Onhan se kapea! Ei auta kun toivoa että se vielä tuosta levenisi, vaikka en kyllä usko siihen. Tosin eipä se näyttelykoiraksi tullutkaan. Kilpailuluokassa tultiin toiseksi ja molemmat nuoret nartut saivat kehotuksen mennä kotiin kasvamaan. 

Oli kyllä mukava näyttelypäivä kotikaupungissa kivojen ihmisten parissa! Lisäksi voin kyllä kyllästymiiseen asti hehkuttaa tuota tuomari Kati Heiskasta! Aivan ihana! Käsittelee koiria tosi kauniisti ja on niiiiiiin mukava, että vaikka jos esittäjää jännittäisikin (en itse enää pitkään aikaan ole jännittänyt kehässä olemista) niin varmasti rentoutuu! Lisäksi Kati tuntuu aina olevan niin iloinen päästessään arvostelemaan tollereita :)

Nyt sitten kun on kaksi kotinäyttelyä takana, voidaankin reissata aavistuksen kauemmaksi, sillä molemmat koirat lähtee viikkoa ennen juhannusta Rovaniemelle! Sen jälkeen Zora saanee käydä yhden näyttelyn avoimessa luokassa jossain ja sitten sillä on edessä pitkä tauko. Foxille on sentään muutamia näyttelyitä katsottu loppukesäksi ja alkusyksyksi :) Lisäksi olen katsonut paria mejäkoetta sillä silmällä! Saa nähdä onko onni myötä kun niihin alkaa ilmoittautuminen...

lauantai 21. toukokuuta 2016

Linja-autossa on tunnelmaa

Tänään oli piiiiitkästä aikaa Foxin vuoro päästä kehään. Se ei olekaan ollut missään sitten Messarin. Tällä kertaa meillä oli kohteena kotinäyttely vajaan 10km päässä Tuomarinkartanossa. Hurautettiin paikalle bussilla niin säästyi parkkimaksun verran rahaa. Täytyi vähän kävellä kyllä, mutta ei ollut onneksi kovin pitkä matka.

Tollereilla oli tuomarina virolainen Marko Lepassaar. Yhden junnun ja yhden nuoren jälkeen oli avoimen luokan vuoro. Siinä taisi olla Foxin lisäksi viisi muuta koiraa. Foxi tuntui seisovan tosi kivasti, mutta liikkuessa tuntui vähän laiskalta. Siihen kyllä iskee heti jos yhtään on lämpimpää ja aurinko paistaa. 

"5 years. Strong male, strong bones. Could have better bite. Strong head. Enough strong topline. Correct tailset. A bit long in loin. Correct hindangulations. Enough temperament. Could have more power behind

Tällä saatiin EH. Hassu komentti tuo tarpeeksi temperamenttia... Varmaan tuli laama vaikutelma Foxista kun aurinko vei parhaan terän. Tai ehkä olisi pitänyt rähjätä muille uroksille niin olisi ollut varmaan erinomainen temperamentti ja vielä SA:n arvoinenkin... 

Käytiin vielä seisomassa avoimen kilpailuluokassa, mutta sieltä meidät käteltiin heti pihalle. Katselin kehän loppuun ja sitten suunnattiin bussilla kotiin. Itseasiassa oli yllättävän näppärä mennä tuolla bussilla! Vähän vaan ison häkin mukana raahaaminen kyllä hapotti omistajaa :D

Ensi viikolla sitten molempien kanssa toiseen kotinäyttelyyn (montako kotinäyttelyä voi olla?) ihanan Kati Heiskasen kehään Järvenpäähän! 

maanantai 9. toukokuuta 2016

Amerikkalaista auringonpaistetta

Äitienpäivänä ajeltiin Zoran kanssa Lahden Jokimaalle ryhmikseen. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja oli varsin lämmin näyttelysää. Omaan makuun ihan kiva, mutta ehkä sellainen pilvisempi sää olisi koiraharrastuksiin parempi.

Nartun kanssa on hassua olla liikenteessä kun oma vuoro on yleensä vasta ihan reilusti rodun alkamisen jälkeen. Nyt kuitenkin kävin juoksemassa Zoran Pablo-veljen kanssa PU-kehässä ykköseksi asti ja Pablo sai sertinkin! 

Zora oli yksinään nuorten luokassa. Se seistä pönötti aika kivasti. Liikkeessä meinasin ensin lähteä peitsaamaan, mutta otettiin uusi pyörähdys ja saatiin ulottuva ravi esiin. 


"Viehättävä, vielä kovin ilmava vaikutelma, sievä kevyt piirteinen pää, hyvä kaula, runko saa vielä täyttyä, sopiva luusto, sopusuhtaiset kulmaukset, kaunis turkki, liikkuu kevyesti, koira joka vaatii aikaa, miellyttävä käytös"

Tällä arvostelulla Zora sai erittäin hyvän ja voitti luokkansa. Arvostelu on tosi Zoran näköinen ja olen kyllä tosi tyytyväinen siihen. Eihän se mikään suuri näyttelykoira ole, mutta eipä sitä sellaiseksi ole otettukaan. Täytyy vaan odottaa ajan kuluvan, ehkä se on parhaassa terässä vasta vetskuna! 

Käytiin myös pyörähtämässä Höpöjen kanssa kasvattajaluokassa ja saatiinkin oikein kiva arvostelu. Zoralla tosi meinasi vähän mennä kuppi nurin kun joku juoksikin sen edellä. No, ainakin irtosi :)

Tänään Zora kävi hieronnassa. Se on sellainen pieni lihaskimppu kyllä, tosin nyt joutuu vähän lihotuskuurillekin. Ollut selvästi energian kulutus niin suurta, että ei ole tullut huomioitua ruuan määrässä. 

Zora on kyllä niin kiva ja helppo koira! Sen kanssa voi mennä ilman ongelmia kaikenlaisilla kulkuvälineillä ja se vaan chillailee tyytyväisenä penkkien alla. Junan vaihdot ja muut menee ihan ongelmitta ja se jopa makasi kyljellään tosi kivasti, huomioiden että oli ekaa kertaa hieronnassa! Sillä oli vähän jumia niskassa ja takaosassa, mutta nyt ne on auki ja voidaan huoletta porhaltaa ainakin puoli vuotta ennen kun tarvitsee seuraavan kerran mennä hierottavaksi. 

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Rauhoitutaan

Tänään käytiin aamusta jo tekemässä Foxin kanssa treeniä Emmin ja Vertin kanssa. Teemaksi olin ajatellut että haluan koiran rauhalliseen mielentilaan ja onnistuneita suorituksia. 

Hommahan alkoi "tosi upeasti" kun Foxilla kilahti heti kun pääsi ulos autosta. Tässä vaiheessa totesin, että me odotellaan että se vähän rauhoittuisi, jotta voidaan tehdä yhtään mitään. Kyllähän siinä tovi jos toinenkin odoteltiin, kunnes yhtäkkiä yhteistyö-vaihde meni päälle. 

Tehtiin pieniä pätkiä seuraamista ja sen jälkeen ihan vaan tavallistakin tavallisempia markkeerauksia tiellä. Tosi helppo tehtävä siis, mutta tavoitteena oli hallinta ja onnistumiset. Onnistuttiinkin hienosti! Foxi nouti ja palautti kiltisti, eikä tehnyt mitään kusikierroksia tai vastaavaa, mitä sillä on viime aikoina ollut tapana tehdä. Yksi markkeeraus siltä jäi näkemättä, mutta sekin saatiin ohjauksella talteen. 

Vertin vuoron jälkeen Foxi oli taas kerännyt itselleen kierroksia autossa, joten otin sen pois sieltä ja taas hihnaan rauhoittumaan. Nyt ei kestänyt läheskään niin kauaa rauhoittua ja saada oikea moodi päälle. Kun oli rauhoittunut tehtiin muutama temppu ja sitten koira autoon ja kotiin.

Vitsit miten tyytyväinen olenkaan! Oikeastaan ehkä eniten jopa itseeni! Siihen että tajusin, että ei koira saa kiihtyneessä mielentilassa mitään tehtyä ja sitten kilahtaa omistajakin, kun koira alkaa hölmöilemään. Nyt olin sen verran fiksu että tosiaan otettiin rauhoittumista alkuun, ja kas kummaa koirakin pelitti ihan hienosti! 

Foxinkaan taidot tai yhteistyökyky ei siis olekaan kadonneet mihinkään, vaan omistaja voi vaan katsoa itseään peiliin. Ihan turha yrittää saada onnistumisen fiiliksiä kun koira on ihan kierroksilla. Muistetaan siis tämä jatkossakin!

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Mihin sillä on kiire

Tänään käytiin "kotikokeessa", kun meidän noutajayhdistyksen UMN:n epävirallinen Uudenmaan Ohjus oli Järvenpäässä. Paikkana oli itseasiassa samat maastot, missä ollaan käyty Foxin kanssa tokoilemassa. En kylläkään silloin ajatellut että ne sopisivat tähänkin tarkoitukseen.

Johtuen lyhyestä ajomatkasta, starttiin aika myöhään matkaan ja oltiin viimeinen koirakko paikalla. Olin ajatellut että otan Zoralta sen "ekan noudon" pois. Tuomareiden puhuttelu alkoikin sitten heti kun päästiin paikalle, joten jäi eka (huono) nouto ottamatta... Nimittäin puhuttelun jälkeen siirryttiin lähes suoraan ensimmäiselle suorituspaikalle.

Rasteina oli markkeeraus, ohjaus ja hakuruutu. Markkeerauksessa heitettiin kaksi ykkösmarkkeerausta. Jälkimmäisen saamiseksi täytyi mennä ojan yli. 

Ohjaustehtävä oli ihan tositosi helppo. Siinä vietiin koiran (ja tuomarin) kanssa dami pellon reunaan ja sitten lähetettiin koira hakemaan. Jos koira oli kytkettynä, tuli pistevähennys.

Haku olikin sitten vähän erilainen. Se tehtiin parityönä aika avoimessa, joskin risukkoisessa maastossa. Koirakolla oli aikaa 2 min yhden damin ylös saamiseen ja sen jälkeen oli toisen koiran vuoro. Molemmilla koirakoilla oli kolme vuoroa, eli kolme damia oli tarkoitus saada ylös. Jokaisesta noudetusta damista sai 2p.

Zoran kanssa aloitettiin markkeeraustehtävästä. Se näki heiton hyvin ja paikansikin sen hienosti. Palauttaessa se bongasi ilmeisesti jotain pupun papanoita, ja ajatus palauttamisesta katkesi pari metriä ennen minua. (tämä oli tarkoitus välttää sillä ensimmäisen noudon ottamisella etukäteen). Toisenkin heiton se näki hyvin. Palautus oli kyllä taas huono. Olen melko varma että oltaisi saatu vältettyä sillä, että olisi vaan tehty kuitenkin rauhassa ne ekat pari noutoa... Saatiin pistevähennyksiä, koska koira oli taippariotteessa. Pitäisi kuulemma luottaa koiraan, se ei olisi kuulemma kuitenkaan lähtenyt paukkuun. Eikä varmaan olisikaan.

Sitten siirryttiin odottelemaan ohjaustehtävää. Ensimmäisellä odottelupaikalla ei vielä ollut ääntelyä, mutta nyt alkoi jälleen esiintyä hiljaista piippausta. Hieman ärsyttävää, mutta epäilen sen johtuvan siitä, että Zoralla ole vielä kunnollista käsitystä, siitä mitä noissa odottelutilanteissa pitäisi tehdä. Vähän ennen omaa vuoroa siirryttiin syrjemmälle ja tehtiin vähän pitoa ja palautusta.

Itse tehtävähän oli tosiaan helppo. Zora kulki tosi kauniisti. Omasta mielestäni oikeastaan tässä onnistui kaikki tosi kivasti! Lähetyksenkin onnistuin pitämään tosi rauhallisena. Zora tykitti hirveällä vauhdilla damille (tuomari kommentoi että mihin sillä on kiire) ja palautti ihan samalla vauhdilla kauniisti mun eteen istuen. Jeejee! Tuomari oli tosin sitä mieltä, että koira oli päästänyt ääntä jossain vaiheessa, vaikka en kyllä itse kuullut sellaista ollenkaan...

Hakuun menemistä saatiinkin sitten odotella aika kauan. Siinä Zoralla oli parina vaalea käyttislabbisnarttu. Zora aloitti. Ensiksi se lähti selän taakse, josta kutsuin pois ja laitoin uudelleen ruutuun. Se teki tosi kivaa hakutyötä. Aika kuitenkin loppui ja jouduin kutsumaan sen pois ilman damia. Kaksi muutakin lähteystä se lähti tosi kivalla vauhdilla hommiin, mutta ei tuonut mitään. Tuomarin mukaan se oli kyllä löytänyt useammankin damin, mutta ei ottanut niitä. Että sellainen ongelma sitten... Parin työskennellessä saatoi kuulua vähän ääntä, mutta tämän rastin tuomari sanoi että se ei häirinnyt häntä. Saatiin kiitosta kuitenkin hyvästä hausta ja yhteistyöstä. Jos vertaa talvinomeen, niin rohkeutta oli liikkua laajasti hakualeella! 

Haku: "Koira kattaa hakualuetta hyvin, mutta hakutyöskentely ei käynnisty tänään. Koira toimii kuitenkin hyvässä yhteistyössä ohjaajan kanssa" Yleisarvostelu: 8p, Noudettu dami: 0p

Markkeeraus: "Noutaa suoraviivaisesti damit. Palautuksiin kannattaa keskittyä jatkossa" Noutotyö: 6p, yhteistyö 6p

Ohjaus: "Vauhdikas koira, suorittaa tehtävän mallikkaasti. Seurasi hihnassa. Äänteli hieman." Nouto: 10p, yhteistyö: 6p

Yleisvaikutelma: "Vauhdikas nuori noutaja, jonka kokemattomuus näkyi tänään osassa tehtäviä" Yleisvaikutelma: 7p

Pisteitä yhteensä 43/66.

Olen kyllä ihan tyytyväinen! Olisin kuvitellut että haussa olisi rokotettu enemmän tuomattomista dameista. Tosin jos se olisi aina löytänyt damin, niin oltaisi saatu 8p enemmän. Vaan eipä auta jossitella.

Nyt palaillaan vähän perusasioihin ja etenkin tuohon malttiin ja ääntelyyn ja palautuksiin. Ehkä niillä saataisi jotenkin noita meidän pisteisiin vaikuttaneita juttuja karsittua, kun koiralla olisi vielä selkeämpi kuva siitä mitä pitää tehdä. Vaikka tämänpäiväisenkin jälkeen oli ohjaaja jonkunlaisessa syväjäässä, on tämä kyllä kiva laji! Tuosta tulisi kyllä pätevä wt-koira, mutta sinne ei kyllä ole asiaa ennen kuin ääntely loppuu (ja saadaan taipparit läpi). Tykkään niin paljon treenata näitä noutohommia!

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Hallinnassa

Maskussa sunnuntai koitti sateisena. Aamusta ajoimme edelliseltä päivältä tuttuihin treenimaastoihin, ja tapasimme sunnuntain kouluttajan Kati Tuomisen. Päivä alkoi sillä että juttelimme sisätiloissa. Olikin kiva tutustua vähän kouluttajaan ja hänen koulutusideologiaansa ennen kun alettiin tekemään mitään. Kun siirryttiin pellolle koirien kanssa oli sadekin jo onneksi loppunut.

Katin treenit oli rivitreenit. Meidän ryhmässä oli Sisu & Reija, Sumu & Niina, Vito & Noora sekä Peppi ja Anna. Zorasta huomasi heti että ääni oli taas herkässä. Se ei onneksi huuda, vaan piipittää vaan. Sekin on kuitenkin varsin ärsyttävää ja myös ei-toivottua. 

Tehtävä oli viedä koiran kanssa muistidami ja tämän jälkeen lähettää koira linjalle sitä noutamaan. Meidän lähetys meinasi mennä jo ihan pölhöilyksi kun koira vaan piipitti. Se kuitenkin hiljeni ihan heti kun laitoin käden lähetysasentoon. Sillä ei ollut mitään ongelmia damin löytämisessä. Palautus tosi oli taas ihan yhtä huono kun edellisenäkin päivänä... Se kuitenkin tuli houkuttelemalla damin kanssa luokse. Ihmeen pelleilyä, ilmeisesti johtuu ryhmän aiheuttamasta kuumumisesta. 

Toisella kerralla vietiin muistidami toiseen paikkaan ja lähetettiin. Tällä lähetyksellä Zora olisi lähtenyt ensimmäisen muistipaikan suuntaan. Pysäytin sen nimellä ja sitten kutsuin luo ja otettiin lähetyspaikkaa vähän eteenpäin ja saatiin dami talteen. Tässäkin palautus meni ihan miten sattuu. Saatiin myös neuvoksi, että jos koira ei lähde osoitetulle linjalle niin sitä pitää kieltää ja sitten ottaa uudelleen. Itseni tosin olisi pitänyt vain sanoa "ei", eikä koiran nimeä. Jos toisellakaan lähetyksellä ei linja toimi niin sitten täytyy motivoida. Huomioitavaa on myös se, että jos koira jo heti lähetettäessä lähtee väärään suuntaan niin sen pitäisi hetken aikaa antaa mennä ennen kuin kielletään, koska muuten koira voi alkaa empimään lähdöissä.

Sitten tehtävä muuttui haastavammaksi. Vietiinkin dami muistiin toiselle paikalle, mutta haettiinkin ensimmäisellä paikalla ollut dami. Tässä ei ollutkaan mitään ongelmia ja palautuksenkin varmistelin vilauttamalla superpalkkaa ennen kun koira ehti lähteä kunniakierrokselle. No, koira tuli mutta innostui sen verran palkasta että räkäisi damin maahan. 

Viety muistidami otettiin myös talteen. Tässäkin käytin vielä superpalkkaa. Koira toimi ihan samalla tavalla kun edelliselläkin kerralla. Tykitti täysiä luokse, mutta räkäisi damin maahan, koska tuli kiire saada ihana palkka. Tästä Kati kysyikin että miksi näin tein, vastasin että halusin varmistaa että Zora ei lähde huitelemaan kuten teki kahdelle ensimmäisellä noudolla. Näiden kahden toiston jälkeen olin jo ajatellutkin laittaa superpalkan pois. 

Sitten osa koirakoista jäi odottelemaan kun muistipaikoille vietiin useampia dameja. Tämä vähän epäilytti minua, sillä ei oltu koskaan ennen tehty vastaavaa tehtävää ja en tiennyt vaihtaisiko Zora. Lisäksi aluksi käännyttiin ympäri ja sinne tuli häiriömarkkeeraus. Näihin Zora meinasi kyllä jäädä välillä tosi pahasti kiinni. Koirat eivät kertaakaan hakeneet tätä häiriötä, vaan aina ohjaajat. 

Vuorotellen lähetettiin koira linjalle. Me ehtiin ensin rivistä katsottuna vinottain oleva linja. Otin koiraa aika paljon irti rivistä. Lähetin ja Zora tykitti tuttuun tapaansa linjaa ja löysikin damin, jota lähti ihan heti palauttamaan. Nyt se myös palautti käteen kauniisti. Eipä ollut siis aiempi superpalkan käyttö turhaa! Varmaan tosin myös kierrokset alkoivat vähän laskea, jolla voi olla myös osuutta asiaan.

Toisesta muistipaikasta olin aivan varma ettei se mene sinne, sillä se ei ollut edes nähnyt että sinne oli viety dameja. Otetiin aika lähetyspaikkaa aika paljon eteenpäin ja sitten lähetin. Ei sillä ollutkaan mitään ongelmaa muistaa sitä damia. Tälläkin kertaa palautus taas kivasti käteen. 

Tykkäsin tästä treenistä tosi paljon! Zora oli toista kertaa rivitreenissä, niin ei sikäli ihme että ääntä meinasi vähän lähteä. Kuitenkin kierrokset selvästi laskivat sillä ja sitten tosiaan loppui hölmöilyt palautusten kanssa ja ääntelykin väheni. Läksyksi saatiin matkojen pidentämistä, malttiharjoituksia sekä ohjaajan parempaa luottoa koiraan. Saatiin myös kehuja, että koira on hyvin hallinnassa ohjaajalla, ja sellaistahan on aina kiva kuulla.

Koko treeniviikonloppu oli kyllä todella kiva ja antoisa, vaikka oli kyllä myös kiva päästä sunnuntaina nukkumaan omaan sänkyyn. Havahduin myös viikonlopun aikana siihen, miten tärkeää on oikeasti tehdä kaikki perusteet(pito, paikallaolo, luoksetuloa, hihnassa kulkeminen, maltti...) huolellisesti kuntoon. Niiden toiminta on avain onneen. 

Nyt otetaan ehdottomasti vähän back to basics ja ehdottomasti panostetaan nyt malttiin ja tuohon hihnassa olemiseen. Hihnasta (noutojutuissa) haluaisin ehdottomasti sellaisen, että koira tajuaisi että kun se on kytkettynä, se saa ja sen pitää rauhoittua, koska silloin ei pääse töihin. Kun taas vastakohtaisesti kaikki työt tehdään tietenkin ilman hihnaa. Lisäksi haluan kyllä hieman lisää panostaa meidän hihnassa kulkemiseen näissä noutojutuissa. Koska on vaan niin paljon kivempaa kun koira kulkee löysällä hihnalla vieressä eikä kisko kun hinaaja (nimimerkillä kokemusta on). Tällöin myös koira (ohjaajasta puhumattakaan) on paremmassa mielentilassa. Otetaan tämä maanantai kyllä nyt ihan levon kannalta ja katsellaan sitten mitä saadaan viikolla aikaan. 

Sisäistä kiehuntaa

Pitkä ja antoisia kennelviikonloppu takana kivojen tyyppien ja hyvien kouluttajien parissa Maskun mahtavissa maastoissa! Nyt onkin aika purkaa vähän koulutusten antia ja mietiskellä että mitä niistä jäi itselle käteen. 

Lauantaina aloitettiin Zoran kanssa riistaan tutustumisella. Ennen suorituspaikkaa hengailtiin pellon reunalla ja koira makoili maassa tosi kivassa ja rauhallisessa mielentilassa. Ja ennen kaikkea, hiljaa. Siitä sitten siirryttiin suorituspaikalle, johon Niina oli tehnyt hakuruudun. Ensiksi heitettiin markkeerausheitto ruutuun. Zora lähti sen luo ja kävi haistamassa, mutta jätti sen siihen. Tästä oikeastaan jo pystyikin arvaamaan mitä tulee tapahtumaan. Lähetin sen kuitenkin etsimään ruutuun. Se teki aika kivaa hakua ja varmasti löysi kaikki riistat, mutta nyt vaan oli sellainen päivä että se ei aikonut nostaa niitä. Hetsattiin vaakulla mutta ei se sitä ottanut. Ei myöskään jotain pientä sorsalintua tai koirasfasaania. Se siitä sitten. Ei ota niin ei ota. 

Zora meni autoon odottelemaan ja itse seurailin muiden koirien suorituksia Kati Salosen johdolla. Löytyi kyllä ongelmaa ja ohjeita moneen lähtöön! 

Zoran vuoron koittaessa iltapäivällä se oli ehtinyt varmaan kerätä melkoisen verran kierroksia autossa. Se istui kiltisti kyllä vierellä, mutta piipitti koko ajan. Tähän ääntelyynhän oikeastaan tiedetään jo ratkaisu, mutta en ole vaan nyt tehnyt kunnollisia malttiharjoituksia pitkään aikaan.  

Zoran ongelmana on vähän itseluottamuksen puute. Se on myös todennäköisesti syy siihen, miksi ei ota vaakkuja ruudusta. Tehtiin sille muistinouto, jossa oli dami sekä suoraan rintamasuuntaan sekä selän takana.  Kati oli sitä mieltä että Zora kyllä muistaa, joten Zoralle tehtiin vielä kolmas muistipaikka näiden kahden aiemman väliin. Eipä sillä ollutkaan mitään ongelmia muistaa dameja, joten kaikki löytyi. Palautukset menivät kyllä pahasti harakoille, sillä meille ei ole pitkään aikaan ollut ohijuoksentelua ja nyt sitä ilmestyikin... Laitetaan kuumentuneen koiran piikkiin. Tästä saatiin läksyksi kasvattaa etäisyyksiä ja lisätä muistettavia dameja. Itsekin koin ahaa-elämyksen ja meillä lähdetään kyllä nyt jatkossa muistinoutoihin "eteen" -käskyllä, eikä samalla käskyllä kun markkeerauksiin.

Sitten opeteltiin vähän lähihakua. Tätä pillitystä olen treenaillut siten, että olen levittänyt nappuloita lattialle tai nurmikolle ja puhaltanut pilliin kun koiralla on kuono maassa ja se etsii nappuloita. Jotenkin kuitenkin olen ajatellut, että se on niin kiinni ruuassa ettei edes tajua koko pillitystä silloin. Nyt tehtiin niin että Kati motivoi ihan meidän lähelle heinikkoon hajupaikan ja sitten piilotti yhden damin sinne. Lähetin koiran ja kun se pääsi alueelle niin Zoralla alkoikin jo nenä käymään ja itse pillitin. Tässäkin koin kyllä ahaa-elämyksen, sillä ei sitä pillitystä tarvitse koko ajan koiran ollessa alueella käyttää. Oikeastaan se on vain käsky, että koiran pitää laittaa nenä maahan ja etsiä läheltä niin kauan kunnes jotain muuta käsketään tekemään. 

Zora oli tosi kivasti kiinni tässä lähihaun jutun juonessa. Siirryttiin jo askel eteenpäinkin, eli samalle alueelle piilotettiin damin niin, että Zora oli selin ja lähetettiinkin alueelle pelkälle lähihakupillityksellä. Ensiksi se istui hetken aikaa paikallaan kunnes selvästi lamppu syttyi päässä ja se kääntyi ja alkoi etsimään ja myös lopulta löysi. 

Lopetettiin siihen että jätin Zoran istumaan dami suussa ja kutsuin luokse. Se jäi periaatteessa istumaan tyynesti, mutta kiehui kuitenkin, sillä suu kävi sen verran että damista kuului "poks"... Eipä olekaan tuo koira ennen dameja rikkonut, mutta näiden treenien aikana poksautti kaksi. 

Kati neuvoi purkamaan koiran ennen treenejä vaikka tennispallon heittelyllä tai muulla leikillä, jotta se olisi saanu pahimmat virrat jo purettua ennen kun aletaan töihin. Tässä on kyllä peiliinkatsomisen paikka, sillä otin vain koiran autosta, enkä tehnyt sille mitään ennen kuin siirryttiin treeneihin. Tosin epäilen kyllä että jos olisin sille heitellyt palloa, niin se olisi kyllä kiehahtanut ihan kunnolla siitä. Taidan jatkossa vaan ottaa koiran sen verran ennen omaa suoritusvuoroa pois autosta että saan vähän purettua vaikka ihan vaan oman damin kantamiseen ja pariin perusnoutoon. 

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Into piukeena

Tänään oli pitkästä aikaa Foxin vuoro päästä treenaamaan. Sen treenaus on kyllä jäänyt hävettävästi vähemmälle ja tämän päivän perusteella sen kyllä huomaa. En kuitenkaan halua niitä molempia pitää mukana, koska aiemmin ainakin olen kokenut vähän haastavaksi molempiin koiriin keskittymisen. Etenkin jos Foxin kanssa on täytynyt käyttää vähän reippaampia otteita niin sen jälkeen on hieman hankala muistaa, että toista otusta täytyy kohdella silkkihansikkain.

Tälle päivälle suunnitelmissa oli markkeerauksia variksilla ja hakuruutu. Ollaan jonkun verran tehty sisällä noutoja variksilla ja silloin ei ole ollut missään mitään ongelmaa. Tänään arvasin oikeastaan jo etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Koira ihan hurjan innoissaan kun pääsee tekemään jotain ja ei siitä johtuen kykene oikein keskittymään mihinkään tai kuuntelemaan mitään. 

Emmi heitti markkeerausheiton ja Foxi tykitti nuuhkaisemaan varista. Se on kyllä niin pelle, koska sille ei oikeasti ole mikään ongelma ottaa varista suuhun, mutta täytyy vain kokeilla että voisiko päästä jotenkin helpommalla. Tästähän ei sitten tullut yhtään mitään. Tehtiin muutama variksen nosto tiellä ja koira autoon.

Tehtiin hakuruutu kuudella damilla. Kaksi damia palautui kivalla työskentelyllä. Sitten ilmeisesti tuuli alkoi tuoda takana olleesta riistaruudusta hajuja ja koko homma meni ihan pelleilyksi. Otin koiran sieltä pois ja laitoin vielä etsimään. Se löysikin helposti ja palautti. Siihen lopetettiin.

Voi hyvää päivää vaan tuota koiraa. Ei taas sen tämänpäiväisestä käytöksestä uskoisi että se on joskus oikeasti pystynyt tekemään vaikka minkälaisia tehtäviä. Toisaalta oikeastaan tiesin että mitä tulee tapahtumaan kun Sankari repäistään remmiin :D

Uskoisin että nämä Foxin "ongelmat" saadaan kuriin ihan vaan sillä että nyt aktivoituisin senkin kanssa treenaamaan. Ei tarvitsisi sitten olla ihan pähkinöinä kun kerran puoleen vuoteen pääsee tekemään kimppatreeneissä jotain. Intoa siinä oli tänäänkin aivan valtavasti, mutta taas sitten kierroksetkin siitä johtuen niin korkealla että ei kyllä kyennyt kuuntelemaan yhtään.

On se kyllä hauska kun on kaksi niin erilaista koiraa treenattavana. Ei pääse ainakaan haasteet loppumaan kun kummallakin on omat metkunsa :)

Pikajuoksua

Lauantaina ajettiin Zoran kanssa Orimattilaan mätsäriin. Paikkana oli Megamyynti Areenan halli. Kiva siisti tila, jossa oli isot matotetut kehät! Tällä kertaa osallistujamäärä oli aika pieni, joten koko homma oli varsin nopsaan ohi.

Pääajatuksena koko mätsäriin menemisessä oli se, että halusin rauhoittumisharjoituksen Zoralle. Leväytin retkituolin auki ja istuin siihen ja eipä mennyt aikaakaan kun koirakin asettui jalkoihin makaamaan. Ihan mahtavaa! 

Kehässä käytiin ja Zora seisoa pönötti nätisti. Liikkeet meni pilalle kun en muistanut että tuon kanssa saa juosta aika kovaa, jotta se ei peitsaa... Saatiin sininen nauha ja siirryttiin tyhjänä olleeseen kehään etsimään oikeaa juoksuvauhtia ravin esittämiseen. 

Pian oli jo nauhakehienkin vuoro ja nyt sitten muistin juosta vähän kovempaa niin saatiin sitä raviakin esiin :) Zora pönötti taas nätisti, mutta saatiin lämmintä kättä.

Mätsäristä siirryttiin Virpille. Oli tarkoitus tehdä ihan pari noutoa variksella. Vaan tällä kertaa Zora ei sitten millään ottanut varista. Oikeasti kyllä sen verran osaan lukea sen käytöstä, että arvasin siitä heti kun kävi variksella että se ei sitä koko päivänä tule nostamaan. Edellisenä päivänä ei ollut mitään ongelmaa, mutta nyt sitten oli taas ihan lukossa. Toivottavasti tämä nyt oli vaan mätsärin väsymyksestä johtuvaa. 

Itseluottamusta kasvattavia harjoituksia luvassa ja ehkä vähän sitä riistahommaakin!

Riistatreeniperjantai

Pienoinen blogihiljaisuus takana. Heti talvinomen jälkeen iski aivan hirveä flunssa ja viikko menikin ihan olemattomilla lenkkeilyillä. Sitten koirat olivat hoidossa kun olin ennen pääsiäistä reissussa ja sitten tulikin pääsiäinen. Pääsiäisenä käytiin nauttimassa vuoden vikoista lumista mummolla ja nyt ollaan taas tiukasti kiinni arjessa Helsingissä.

Perjantaina treenattiin Virpin kanssa Järvenpäässä. Aloitettiin rauhoittumisella, eli Koda ja Zora makasivat parkkiksella ja juteltiin Virpin kanssa. Molemmat koirat oli kyllä tosi seesteisesti! Damejakin saattoi lentää, mutta ne vaan makasi. Zora pysyi myös kiltisti aloillaan kun Koda kutsuttiin pois. Tästä saatiin kivan positiivinen startti treeniin.

Päätin että kokeillaan suoraan Zoralle hakuruutua riistalla niin ettei sillä ole näköyhteyttä ohjaajaan. Näin sille ei tullut yhtään ohjaajan luomaa painetta riistojen nostamisen kanssa. Tehtiin motivoitu ruutu neljällä(?) vaakulla. Zora lähti kivasti etsimään. Aika nopeasti se ilmestyikin näkyviin vaakun kanssa! Jesjesjes!! Palauttaessa tosin ohjaajalla esiintyi mystistä käsien taputtelua (missä pilli?!?)... Koira superkehujen kanssa vastaan ja seuraava lähetys. Taas se löysi hienosti! Otteet oli myös tosi kivoja! Vaihdettiin vähän paikkaa ja Virpi vei jo haetut vaakut takaisin ruutuun. Zora haki kivasti ja lähti jokaisella lähetyksellä tosi kivalla vauhdilla ja asenteella. 


Sitten yhtä vaakkua palauttaessa puusta tippui käpy, joka tietysti osui suoraan Zoraan. Miten voikaan käydä näin huono tuuri... Se tietenkin hämmentyi siitä ja tiputti variksen. Sen jälkeen tarvitsi vähän tsemppiä, mutta nosti kuitenkin vielä ja saatiin onnistunut suoritus ennen Kodan vuoroa. 

Kodan vuoron jälkeen siirrytiin pellolle. Virpi heitti markkeerausheiton pienehköllä naarasfasaanilla. Tämä olikin sitten Zorasta sen verran ihana että ei olisikaan halunnut antaa sitä aluksi mulle ollenkaan. Aivan mahtavaa että tuo edes jotain riistaa haluaa omia!!


Koira tuntui olevan niin mukavassa vireessä että tehtiin vielä markkeeraus myös pupulla. Vaikkakaan meilläpäin ei ainakaan ole pupuilla tapana lentää. Zora juoksi pupulle, nuoleskeli sitä hetken ja sitten otti ja lähti retuuttamaan minulle! Jee! Ote oli vähän huono, mutta olipa kuitenkin edes jonkunlainen :)

Jäi tosi positiivinen ja iloinen mieli näistä treeneistä! Kiva saada noin paljon onnistumisia riistan kanssa :)