Sivut

lauantai 17. joulukuuta 2016

Farssi

Blogi on vietellyt hiljaiseloa kuukaudenpäivät, mutta eipä ole ollut mitään raportoitavaa. Tänään olisi ollut tarkoitus mennä Zoran kanssa Lahteen tutustumaan noseworkiin, mutta onnistuin saamaan niin kauhean flunssan, etten mitenkään jaksanut 1. selviytyä Järvenpäähän hakemaan autoa ja ajamaan sillä Lahteen ja 2. hengailemaan kylmässä hallissa. Harmittaa ihan vietävästi! Ajattelin että tuo olisi voinut olla hyvinkin Zoran laji, kun se on aika näppärä nenänkäyttäjä. No, ehkä meille vielä avautuu mahdollisuus tuonkin kanssa. 

Muutenkin tuo otsikon sana kuvastaa kyllä tätä meidän koiraharrastusvuotta aika hyvin. Mutta palaillaan vielä vuoden yhteenvetoon ja ensi vuoden tavoitteisiiin joskus myöhemmin.

Foxi täytti muuten eilen 6v! Hienossa aikuisen koiran iässä siis jo. Toivottavasti meillä olisi vielä yhteisiä vuosi edessä ainakin toinen mokoma!


Muistelukuva kesältä eilisen sankarista. Tässä ollaan huuhtomassa Saanan huiputuksen seurauksena tulleita mutia pois Kilpisjärvessä :)