Sivut

lauantai 25. toukokuuta 2013

Vähän touhuilua

Täällä on taas vietetty jonkin asteista blogihiljaisuutta. Ollakseni ihan rehellinen niin ei ole kyllä ennen eilistä mitään tehtykään. Viime viikolla havahduin torstaina siihen että huomasin olevani lenkillä ensimmäistä kertaa koko viikossa oman koirani kanssa. Yleensä siis lenkitän koiran joka päivä. Minkäs teet, jos istuu 9h kirjastolla niin 1. energiat on aika vähissä 2. jotain muuta alkaa säälittää kun koiralla on pitkä päivä. Ja joo, kyllä se pääsee ulos päivällä mutta varsinaiselle pidemmälle lenkille vasta myöhemmin. Kirjasto menee kiinni kuudelta perjantaisin joten jouduin luopumaan luku-urakasta vähän aikaisemmin. Mikäs siinä, kerrankin ehti tokoilemaan koiran kanssa!




Palkkana oli maksapihviä ja tehtiin koko ajan kaukopalkalla lisänä naksutin. Seuraamisia. Lyhyitä pätkiä ja aika kivaa menoa! Juoksua ja käännöksiä täytyisi treenata lisää. 



Paikkis piiitkästä aikaa. Häiriötä ei juuri ollut, joten juoksentelin ja hihhuloin sitten yksikseni kentällä. Fiksunnäköistä varmasti! Ei mitään ongelmia. Pitäisi siirtyä tekemään johonkin hieman häiriöisempään ympäristöön. Luoksari. Ekalla ei käskyllä ei tullut, mutta käsky taisi olla liian hiljainen. Tokalla hyvä vauhti ja loppu-PA. 



Sitten keksin kokeilla toimiiko luoksarin stoppi. Sitä ei siis todellakaan ole opeteltu. Lähetin Foxin kaukopalkalle ja huhuilin sitä takaisin. Tein toisella kädellä heittoliikkeen tapaisen ja koirahan pysähtyi kun seinään! Huisia! Sen mä kyllä tiesinkin että Foxi lukee mun ruumiinkieltä hyvin. Lenkilläkin voin vaan vähän toisella kädellä heilauttaa sitä reunaa kohti, jonne haluan sen menevän. Eikä olla sellaistakaan opeteltu! Pitäisi vaan alkaa enemmän treenaamaan ylempienkin luokkien liikkeitä niin saisi vaihtelua treeneihin. Toistaiseksi meillä vain on hieman ajankäytöllisiä ongelmia.


Tänään käytiin tutustumassa uuteen uimapaikkaan. Oli aivan mahtava paikka! Paljon isompi kun meidän lähin hiekkakuoppa! Kuvat siis tämänpäiväiseltä uintireissulta :)

Haaveilen uudesta ulkoasusta blogiin, mutta on niin huono näissä tietokonejutuissa, että sisko sen tekee kunhan ehtii(kohta koulujen kesäloma jo alkaakin!). Hieman vanha ja talvinen tuo meidän otsikkokuva :D

torstai 9. toukokuuta 2013

Kivaa Tampereella

Mentiin pitkästä aikaa näyttelyyn! Kimppakyydillä Minna ja Emmin sekä tärppipäiväisen Dinan ja Vertin kanssa. Matka sujui oikein mainiosti. Paljon paremmin mitä odotettiin. 

Menin taas itse Foxin kanssa kehään. Se oli nyt aika kivasti verrytelty ja viritelty sekä muutoinkin energisen ja iloisen oloinen! Olipas sitä kiva esittää! Se liikkui tosi kivalla draivilla ja iloisesti. Ja seisoessakin piti ryhdin tosi kivasti. Jeejee! Ehkä tauko on tehnyt terää!


c. Virpi Laaksonen
"Hyvä koko. Turhan pitkärunkoinen uros. Hyvä purenta. Vahva pää. Matalalle kiinnittyneet korvat. Hieman takaluisu kallo. Hyvä kaula ja ylälinja. Erinomainen luusto. Pitkä lanneosa. Voimakkaasti kulmautunut. Liikkuu kauttaaltaan hyvin. Kaunis turkki"

c. Katri Linna
 Laatuarvosanaksi Foxi sai tuomari Satu Ylä-Monoselta erinomaisen. Lähdettiin tavoittelemaan parannusta edelliseen(H), joten tavoite täyttyi. Ollaan käyty kerran aiemminkin Ylä-Monosella. Viime vuoden TollerShow'n arvostelu löytyy elokuun kohdalta täältä blogista, jos jotakuta kiinnostaa vertailla. Sen verran aiemmasta arvostelusta, että silloin Foxin mittasuhteet olivat hyvät hyvät, nyt se oli turhan pitkärunkoinen.

c. Katri Linna
Foxi pisteli kyllä kerrankin menemään ihan parastaan. Jos nyt tosi tarkkaan miettii niin ei ole mun kanssa mennyt noin hienosti kun ehkä 2011 TollerShow'n pentuluokassa, jolloin se esiintyi tosi kiltisti. Eihän se toki huonosti ole esiintynyt, mutta vähän se on ollut "elämäänsä kyllästynyt" kehässä. 

Avoimen kilpailuluokassa oli kaikki kolme erinomaisen saanutta urosta. Vertti, Foxi sekä Dragonflame's Great Red Sky. Voiton vei viimeiseksi mainittu ja Foxi kiilasi Vertin ohi toiseksi! Eipä ole voittanut veljeänsä kun kerran aikaisemmin! SA jäi saamatta. Hetken se ehkä harmitti(nuorissa saatiin SA), vaikka alkuperäinen tavoite oli jo toteutunut. Pääasia oli kuitenkin että meillä oli kivaa! Olin kyllä Foxin esiintymiseen todellatodella tyytyväinen!

Melkein meinasi näyttelykärpänen puraista, mutta nyt täytyy yrittää säilyttää maltti. Huomaa koirastakin että kiinnostus kehän kierämiseen on hieman suurempi jos ei ihan joka viikonloppu käy. Kesäkuun lopulla sitten lähinäyttelyyn!