Sivut

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

I'm happy when you are with me

Huikean aktiivinen bloginpitäjä ilmoittautuu! Käytiin tosiaan kuun vaihteessa siellä MH-kuvauksessa ja Foxi ei oikeastaan juurikaan yllättänyt minua käytöksellään. Siitä olisi videomatskuakin kunhan vain saisin aikaiseksi purkaa videokameran ja muokattua videot. 

Meidän elämässä on tapahtunut suuri muutos. Pakattiin kimpsut ja kampsut pariin kassiin ja päädyttiin Järvenpäästä Helsinkiin. Oikeastaan vihdoin! Mullahan on koulu Helsingissä ja jokapäiväinen junailu alkoi kyllästyttää, mutta myös tarve omalle tilalle ja rauhalla alkoi olla todella suuri.

Mulla oli hieman epäilyksiä Foxin sopeutumisesta kerrostaloon, sillä meillä kotona se vahtii. Ja viimeksi kun oltiin Joensuussa kaverilla yötä saatiin kuulla että se oli ulvonut kun jäi yksin. Harmaita hiuksia omistajalle aiheuttavat lähtökohdat...

Vaan mitä sitten tapahtuikaan! Foxia ei kiinnostanut ensimmäisen yön jälkeen rapusta tulevat äänet tasan ollenkaan. Se haukahtaa pari kertaa kun avain kääntyy ovessa, mutta muuten se on ihan hiljaa. Ja tuon haukahduksen sille sallin, tosin oikeastaan aina se ei edes hauku. Erittäin positiivinen yllätys siis :)

Mä tykkään asua täällä ihan valtavan paljon.  Kaikki on lähellä ja lenkkejä vartenkin pääsee vähän joka suunnasta riittävästi luonnonhelmaan. Ihan mahtavaa!

Viime viikolla Foxi oli puolet viikosta Järvenpäässä ja kyllähän täällä vähän tyhjältä tuntui. Kyllä se on niin että me molemmat ollaan tyytyväisiä kun toinen on lähellä <3

Ja kuviahan mulla ei totuttuun tapaan ole, koska kamera on vielä Järvenpääsä :D