Sivut

tiistai 31. toukokuuta 2016

Laadukas herra ja kiltisti erittäin hyvä

Viime lauantaina oli meidän toisen kotinäyttelyn vuoro (montako kotinäyttelyä voi olla?) Järvenpäässä. Olin ilmoittanut reippaasti molemmat koirat, koska tuomarina oli ihana Kati Heiskanen. Ei oikein odotettu mitään, mutta tiedossa oli että ainakin kivat arvostelut saa ja hymyn huulille.

Zora päätti sitten lauantaiaamuna aloittaa vihdoinkin ne kauan koko kevään odotetut juoksut. Onneksi ne ei sikäli sen menoa haittaa vaan se on ihan oma itsensä. Ja Foxiakaan ei juuri kiinnosta. Seuraavalla viikolla ne kyllä sitten erotaan kun Foxi menee Järvenpäähän ja Zora jää Helsinkiin.

Tollereissa oli ensiksi junnu-uros ja sitten heti perään kolme avoimen luokan urosta Foxi kärjessä. Tyyppi oli aivan täynnä idioottienergiaa kun otin sen häkistä, ihan erilainen koira kun Tuomarinkartanossa viikkoa aiemmin. Tosin sääkin oli huomattavasti Foxille sopivampi, koko päivän oli ihan pilvessä. 


"Vahva maskuliininen kokonaisuus. Erinomaista rotutyyppiä. Vahva uroksen pää, valpas ilme. Ryhdikäs kaula. Oikea hännän kiinnitys. Tasapainoiset kulmaukset. Vahva runko. Erinomaiset tehokkaat liikkeet. Käyttää hyvin häntäänsä. Selkä elää hieman liikkeessä. Oikea karvanlaatu, mutta karva vaihtumassa. Kauniisti esitetty. Erinomainen luone. Laadukas herra"

Heiskanen myös mittasi Foxin, saaden siitä 52cm. Ehkä se on nyt sitten saanut vielä yhden sentin korkeutta lisää nuoruusvuosista, kun silloin mitattiin aina 51cm. Siltikin aivan rotumääritelmän kokorajojen sisällä. Ja itseasiassa lauantaisessa avoimessa luokassa Foxi oli pienin! Laatuarvosanaksi saatiin erinomainen ja kilpailuluokassa sijoituttiin toiseksi SA:n kera. Tosin nyt laadukas herra joutui laihikselle! 

Paras uros -kehässä käytiin juoksemassa kierros, ja sitten meidät käteltiin sieltä pois. Ei haitannut yhtään. Foxi pärjäsi paremmin kuin edellisellä kerralla Heiskasen kehässä ja sai niin kivan arvostelunkin! Lisäksi ehdin ottaa Zoran rauhassa pois häkistä eikä tarvinnut vetäistä sitä vauhdissa kehään.

Zoran kanssa narttujen nuorten luokassa oli toinen koira. Arvasin että kun meitä aletaan yhdessä liikuttaa meinaa kakara mennä ihan sekaisin kun joku tuleekin sen edelle! Onneksi tällä kertaa auttoi jonkun verran se, että pidettiin reilu väli edellä olleeseen.

"Elegantti, hyvin kevytrunkoinen narttu, joka saisi olla kauttaaltaan vahvempi. Hyvät mittasuhteet. Hyvin kapea pää, joka saa kehittyä kauttaaltaan. Ryhdikäs lyhyt kaula. Hyvä selkä. Kapea, kehittymätön runko ja etuosa. Niukat etukulmaukset, riittävät takakulmaukset. Raajaluusto saisi olla vahvempaa. Oikea karvanlaatu, mutta pikkueiti on jättänyt turkin kotiin. Terveet, tehokkaat liikkeet. Käyttää hyvin häntäänsä. Kauniisti esitetty"

Zoralla oli taas kyllä niin hauskaa kehässä että :D Liikkeillään se onnistui saamaan itselleen tuon erittäin hyvän, johon saakin olla ihan tyytyväinen. Onhan se kapea! Ei auta kun toivoa että se vielä tuosta levenisi, vaikka en kyllä usko siihen. Tosin eipä se näyttelykoiraksi tullutkaan. Kilpailuluokassa tultiin toiseksi ja molemmat nuoret nartut saivat kehotuksen mennä kotiin kasvamaan. 

Oli kyllä mukava näyttelypäivä kotikaupungissa kivojen ihmisten parissa! Lisäksi voin kyllä kyllästymiiseen asti hehkuttaa tuota tuomari Kati Heiskasta! Aivan ihana! Käsittelee koiria tosi kauniisti ja on niiiiiiin mukava, että vaikka jos esittäjää jännittäisikin (en itse enää pitkään aikaan ole jännittänyt kehässä olemista) niin varmasti rentoutuu! Lisäksi Kati tuntuu aina olevan niin iloinen päästessään arvostelemaan tollereita :)

Nyt sitten kun on kaksi kotinäyttelyä takana, voidaankin reissata aavistuksen kauemmaksi, sillä molemmat koirat lähtee viikkoa ennen juhannusta Rovaniemelle! Sen jälkeen Zora saanee käydä yhden näyttelyn avoimessa luokassa jossain ja sitten sillä on edessä pitkä tauko. Foxille on sentään muutamia näyttelyitä katsottu loppukesäksi ja alkusyksyksi :) Lisäksi olen katsonut paria mejäkoetta sillä silmällä! Saa nähdä onko onni myötä kun niihin alkaa ilmoittautuminen...

lauantai 21. toukokuuta 2016

Linja-autossa on tunnelmaa

Tänään oli piiiiitkästä aikaa Foxin vuoro päästä kehään. Se ei olekaan ollut missään sitten Messarin. Tällä kertaa meillä oli kohteena kotinäyttely vajaan 10km päässä Tuomarinkartanossa. Hurautettiin paikalle bussilla niin säästyi parkkimaksun verran rahaa. Täytyi vähän kävellä kyllä, mutta ei ollut onneksi kovin pitkä matka.

Tollereilla oli tuomarina virolainen Marko Lepassaar. Yhden junnun ja yhden nuoren jälkeen oli avoimen luokan vuoro. Siinä taisi olla Foxin lisäksi viisi muuta koiraa. Foxi tuntui seisovan tosi kivasti, mutta liikkuessa tuntui vähän laiskalta. Siihen kyllä iskee heti jos yhtään on lämpimpää ja aurinko paistaa. 

"5 years. Strong male, strong bones. Could have better bite. Strong head. Enough strong topline. Correct tailset. A bit long in loin. Correct hindangulations. Enough temperament. Could have more power behind

Tällä saatiin EH. Hassu komentti tuo tarpeeksi temperamenttia... Varmaan tuli laama vaikutelma Foxista kun aurinko vei parhaan terän. Tai ehkä olisi pitänyt rähjätä muille uroksille niin olisi ollut varmaan erinomainen temperamentti ja vielä SA:n arvoinenkin... 

Käytiin vielä seisomassa avoimen kilpailuluokassa, mutta sieltä meidät käteltiin heti pihalle. Katselin kehän loppuun ja sitten suunnattiin bussilla kotiin. Itseasiassa oli yllättävän näppärä mennä tuolla bussilla! Vähän vaan ison häkin mukana raahaaminen kyllä hapotti omistajaa :D

Ensi viikolla sitten molempien kanssa toiseen kotinäyttelyyn (montako kotinäyttelyä voi olla?) ihanan Kati Heiskasen kehään Järvenpäähän! 

maanantai 9. toukokuuta 2016

Amerikkalaista auringonpaistetta

Äitienpäivänä ajeltiin Zoran kanssa Lahden Jokimaalle ryhmikseen. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja oli varsin lämmin näyttelysää. Omaan makuun ihan kiva, mutta ehkä sellainen pilvisempi sää olisi koiraharrastuksiin parempi.

Nartun kanssa on hassua olla liikenteessä kun oma vuoro on yleensä vasta ihan reilusti rodun alkamisen jälkeen. Nyt kuitenkin kävin juoksemassa Zoran Pablo-veljen kanssa PU-kehässä ykköseksi asti ja Pablo sai sertinkin! 

Zora oli yksinään nuorten luokassa. Se seistä pönötti aika kivasti. Liikkeessä meinasin ensin lähteä peitsaamaan, mutta otettiin uusi pyörähdys ja saatiin ulottuva ravi esiin. 


"Viehättävä, vielä kovin ilmava vaikutelma, sievä kevyt piirteinen pää, hyvä kaula, runko saa vielä täyttyä, sopiva luusto, sopusuhtaiset kulmaukset, kaunis turkki, liikkuu kevyesti, koira joka vaatii aikaa, miellyttävä käytös"

Tällä arvostelulla Zora sai erittäin hyvän ja voitti luokkansa. Arvostelu on tosi Zoran näköinen ja olen kyllä tosi tyytyväinen siihen. Eihän se mikään suuri näyttelykoira ole, mutta eipä sitä sellaiseksi ole otettukaan. Täytyy vaan odottaa ajan kuluvan, ehkä se on parhaassa terässä vasta vetskuna! 

Käytiin myös pyörähtämässä Höpöjen kanssa kasvattajaluokassa ja saatiinkin oikein kiva arvostelu. Zoralla tosi meinasi vähän mennä kuppi nurin kun joku juoksikin sen edellä. No, ainakin irtosi :)

Tänään Zora kävi hieronnassa. Se on sellainen pieni lihaskimppu kyllä, tosin nyt joutuu vähän lihotuskuurillekin. Ollut selvästi energian kulutus niin suurta, että ei ole tullut huomioitua ruuan määrässä. 

Zora on kyllä niin kiva ja helppo koira! Sen kanssa voi mennä ilman ongelmia kaikenlaisilla kulkuvälineillä ja se vaan chillailee tyytyväisenä penkkien alla. Junan vaihdot ja muut menee ihan ongelmitta ja se jopa makasi kyljellään tosi kivasti, huomioiden että oli ekaa kertaa hieronnassa! Sillä oli vähän jumia niskassa ja takaosassa, mutta nyt ne on auki ja voidaan huoletta porhaltaa ainakin puoli vuotta ennen kun tarvitsee seuraavan kerran mennä hierottavaksi.