Mukavia yllätyksiä

Tänään oltiin isommalla porukalla treenaamassa Tolkkisissa. Mukana oli mun ja Foxin lisäksi Emmi&Vertti, Minna&Alva, Virpi&Koda, Pirjo&Riko sekä Manta&Oodi lisäksi mukana oli Virpin poika Matias. Kiitos paljon kaikille treeniseurasta oli kivaa ja koiratkin pelittivät aika kivasti :)

Foxi oli ensimmäisenä vuorossa, joukossa oli pari kuumakallea ja yksi Foxi, joten sen sopi hyvin aloittaa. Ensin tehtiin pari variksen nostoa maalta, jotka sujuivat hyvin, joten siirryttiin markkeerauksiin. "Tarkkana" sanan jälkeen Foxi osasi aika kivasti katsoa mihin lintu oikein lensi. Se meni kivalla vauhdilla varikselle ja ehkä vähän pyöritteli saadakseen paremman otteen. Palautukset oli tosi kivoja. Se on kyllä edistynyt, nyt jos ote oli vähän huono ja varis putosi se ei säikähtänyt vaan korjasi paremman otteen. 

Sitten tehtiin pupua. Se kiinnostaa kovasti kyllä Foxia, mutta uskallus ei ehkä ihan riitä löllyvän pupun poimimiseen. Lisäksi mun pupu on vielä aika iso ja painavakin. Sitä sitten nuuhkittiin ja käskin nostaakin mutta Foxi tuntui hieman paineistuvan ja alkoi käännellä päätään poispäin. Heitettynäkään ei tuonut, eli pupun kanssa on vielä pitkä matka edessä! Tehtiin laahausjälki keinokanilla ja siinä ei ollut mitään ongelmia. Nyt vaan pitäisi lopettaa sen kanssa, koska oikealla kanillahan ne taipparitkin tehdään.

Sitten siirryttiin rantaan. Foxi oli innoissaan kuten aina rannassa. Tehtiin ensin pari noutoa maalla ja ensimmäistä se ei aluksi meinannut noutaa kunnolla kun se taisi hetken jo luulla että noudettava onkin lokki, joka sattui lojumaan maassa matkan varrella. Sitten ehtiin pari välinoutoa vedessä ja ne sujuivat kivasti. Sitten uskalsin jo heittää daminkin. Foxin kanssahan ongelma ei ole ollut se että se jättää vaan se että se ei halua tulla vedestä. Tällä kertaa Foxi teki kuitenkin mallikelpoisen palautuksen.

Sitten kokeiltiin lokkia. Sellaisen Foxi on nähnyt viimeksi joskus kaaaauan sitten. Silloin se heitettiin veteen ja Foxi ui sen luo, mutta nyrpisti nenäänsä ja jätti lokin mereen. Nyt se meni lokille ja vähän ihmetteli, mutta sitten otti kuitenkin otteen, joskin hyvin pinnallisen, ja lähti raahaamaan lokki kohti rantaa! Hitsit, miten kiva yllätys! Otteessa on paljon parannettavaa, mutta tykkään miten se kuitenkin nyt otti lokin suhteellisen spontaanisti kun yleensä sen suhtautuminen riistaan on kiinnostunut mutta vähän varovainen.

Torstai-illan touhut

Tänään alkoi mun uusi elämäni koulun penkillä. Illaksi oltiin kuitenkin Emmin kanssa sovittu pikkutreenit meidän lähimetsään. Mulla aikataulu oli aika kiireinen, ehdin just ja just syödä kun piti jo olla valmiina. Keksin kun tulin kotiin että en annakaan yhtään huomiota Foxille, josko se sitten tekisi kunnolla töitä. Tavallisesti se kyllä pyörii jaloissa mutta huomioin sitä aina vasta kun olen saanut kantamukset ja ulkovaatteet pois. 

Foxi sai pihassa ihan älyttömät kierrokset veljestä ja autosta. Olin jo tässä vaiheessa suunnilleen valmis tekemään turkiksen siitä. Päästettiin pojat kuitenkin ihan pieneksi hetkeksi irti. 

Ensiksi ajattelin että olisin riehunnan ja riekkumisen seurauksena tehnyt taas tylsiä välinoutoja ja damikujaa, mutta sitten ajattelinkin että kun kerran oli varikset mukana ja koirakin tuntui hyvin innokkaalta niin tehdään variksella. 

Ensin tehtiin ehkä yksi nosto ja yksi välinouto, jonka jälkeen vein variksen kauemmas ja lähetin hakemaan. Vitsi mikä vauhti Foxilla oli! Ja otekin aika kiva :) Tehtiin myös huisi yhden variksen hakuruutu ja hei, sehän tuli sieltä! Otteet tuntui vaan paranevan koko ajan. Ja se vauhti oli tosi kivaa katseltavaa kun yleensä Foxi on vähän sellainen "hyihyi - jos on ihanihan pakko - hyi". 

Ollaan toki viime aikoina aika paljon tehty jotain variksella, mutta treenit on olleet hyvin innottomia ja tylsiä jos ei lasketa edellistä Porvoon keikkaa mukaan. Sellainen tylsä treenaus ei oikeasti ole Foxille yhtään sopivaa, mutta ajattelin että ehkä se sellaisella perustyöllä oppisi variksia kantamaan. En tiedä onko tämä nyt tuottanut hedelmää vaiko onko kaksi hernettä yhtäkkiä törmänneet Foxin päässä.

Lisäksi saattoi toki vaikuttaa se että Foxille on nyt monta kertaa tehty kateustreenejä, kun se ei ole varista hakenut niin Vertti on sen saanut. Tällä kertaa Vertti oli koko ajan aika lähellä meitä, joten pakkohan ne varikset oli hakea tai muuten veli olisi vienyt ne! On se kateus kummallista ;)

Ehkä ei sittenkään ihan heitetä kirvestä kaivoon tän taipparihomman kanssa :)

Innon vai kunnon puute

Tänään käytiin perusporukalla treenaamassa Porvoossa. Ensin mentiin Tolkkisiin, jossa päädyimme tekemään pelkän vesityön. Tavan mukaan Foxi aloitti. Tavoitteena treeneihin oli saada mahdollisimman paljon onnistumisia.

Ensin ihan rannassa muistinoutoja. Toimi oikein kivasti ja kiltisti. Sitten vietiin muistidami ja heitettiin toinen dami veteen. Otimme pari askelta kohti muistidamia ja kyllä se nousikin aika vaivatta! Sitten pari välinoutoa vedessä niin että molemmat olivat vedessä. Kovin syvällä ei oltu, mutta niin että koira kuitenkin tajusi olevansa vedessä. Tosi hyvät noudot ja olen iloinen että kontrolli säilyi minulla. Lopetimme hyvään suoritukseen.

Sitten siirryimme muualle maastoihin. Foxille tehtiin mun toiveesta isohko hakuruutu, jossa damit olivat takaosassa. Dameja oli kuusi, joista ajattelin että neljä haetutan. Kaksi nousi vaivatta, mutta sitten loppui täysin hakuinto. Se ei oikein irronnut vaikka aluksi lähti kauaskin ja askelkin näytti vähän painavan. En tiedä loppuiko Foxilta hakuinnon lisäksi myös kunto. En kyllä sitäkään tajua miten saatoin sen ollessa nuorempi haetuttaa vaikka miten monta damia, mutta nyt hyytyy kahden jälkeen. 

Sitten vähän varisteltiin. Foxi kyllä kiltisti nosti variksen, mutta ote oli aika huono eikä se niitä kyllä rakasta. Sitten keksittiin että tehdäänkin niin että ensin lähetetään Vertti noutamaan ja sitten Foxi perään. Enpä olekaan nähnyt Foxin menevän sellaisella innolla varikselle! Ainoa mikä tässä vähän kusahti oli se että koska Vertti odotti meidän vieressä ei Foxi halunnut "aarteensa" kanssa tulle mun luokse, eli suomeksi, palautus kusi. 

Viimeiseksi tehtiin pupujälki. Se meni hienosti! Foxi vähän mietti ottaako keinokanin suuhun vai ei. Juuri silloin olin melkein avaamassa suutani ja hihkumassa jotain maanittelusanoja, mutta Minna ehti juuri sanoa "älä katso sinne!", joten käännyin hetkeksi ja pidin suunkin kiinni. Sitten Foxi tulikin jo kani suussa kovaa vauhtia! Jes!

Summasummarum, onnistumisia saatiin paljon, mikä olikin tavoitteena :) Siltikin itseäni hieman harmittaa huonosti mennyt hakuruutu...

Koiraharrastusta ja harrastuskoiria

Silloin kun päädyin rotuvalinnassani tolleriin oli yksi syy siihen että tollerista saa kivan harrastuskaverin moneen menoon. Ennen kun Foxi tuli minun oli vähän vaikea päättää mitä oikein haluaisin harrastaa, ainoastaan toko oli varma harrastus. Muita olivat sitten agility, mejä, nome ja pk-puolikin. Lisäksi halusin tietenkin käydä näyttelyissä. Sellainen koira, jolta löytyy ominaisuuksia sekä näyttelykehän kiertämiseen että harrastuksiin ei välttämättä ole helppo saada, mutta tollereissa on paljon sellaisia koiria.

Olen jo pitkään miettinyt Foxin tokoharrastusta. Se on teknisesti ihan taitava, mutta todellisuudessa sitä ei taida juuri huvittaa olla määräiltävänä ja siitä tuntuu vähän puuttuvan sellainen "tekemisen ilo", mitä mun mielestä pitäisi ehdottomasti olla missä tahansa koiraharrastuksessa. Sitä paitsi se kyllästyy aika nopeasti. Niin kun tätä blogia seuranneet ovat huomanneet ei me ollakaan tokoa tänä kesänä/keväänä juurikaan treenattu. Vähän ehkä sanoisin että hylkään kisatavoitteet tämän lajin kanssa ainakin toistaiseksi. Treenataan omaksi iloksi, josko jotenkin onnistuisi sitten löytämään sen tekemisen ilon. 

Agility on mun mielestä kiinnostava harrastus. Sen hylkäsin aikoinaan siksi, että ajattelin että on ihan tyhmää kun muuan mustavalkoinen rotu dominoi koko maxi-luokkaa. Sitä paitsi myöhemmin hieroja vähän sanoi siihen malliin että Foxille ei ehkä tee oikein hyvää agilityn kaltainen pomppiminen. Ja kaiken kruunuksi Foxi on aika raskasrakenteinen ja vielä aika hidaskin, joten ei ole meidän laji tämä. Seuraavan koiran kanssa kyllä yritetään tutustua tämän lajin saloihin enemmänkin.

Nome oli mielestäni kiinnostava siinä mielessä, koska koira pääsisi toimimaan edes jotenkin sellaista vastaavissa tehtävissä kun mihin se on jalostettu. Tämä harrastus ehkä meidän osalta vähän kaatui siihen ettei pikku-Foxilla juuri ollut noutointoa, mutta myös ehdottomasti siihen että ohjaajalla ei todellakaan ollut, jos nyt vieläkään on, tarpeeksi keinoja nomekoiran kouluttamiseen. Ennen kun Foxi tuli meille muistan ajatelleeni että niihin taippareihin kutakuinkin vaan mennään, sillä se toiminta tulee hyvin paljon koiralta luonnostaan. Voi miten väärässä olinkaan! Oikeastaan kaikissa roduissa, joita olen pohtinut minua on kiinnostanut mahdollisuus rodunomaisiin harrastuksiin. Joten ehkä päästään seuraavan koiran kanssa starttaamaan nomessa :D

Mun mielestä koiralle täytyy valita sellainen harrastus, joka sille sen ominaisuuksien puolesta sopii. Foxi ei kauheasti tykkää olla käskytettävänä eikä ehkä ole myöskään kovin yhteistyöhaluinen, joten toistaiseksi mejä tuntuu sille oikein sopivalta lajilta. Lisäksi jälkien tekeminen vaatii sen verran vaivaa, että niitä tuskin ihan joka viikko tehdään, joten eipä pääse otus kyllästymään. Verisen sienen kanssa tavataan siis vielä varmasti monia kertoja!

Lisäksi tällä hetkellä haluaisin kokeilla myös rally-tokoa, jotta saataisi vähän hauskempia treenejä aikaan kun tokossa ja ehkä sitä kautta löytyisi myös se nappula, jonka mukaan yhteistyö omistajan kanssa on kivaa. Täytyykin katsella josko joku rallytokokurssi löytyisi lähistöltä. Toinen kiinnostuksen kohteeni on vepe, vesipelastus. Siksi, koska Foxi tykkää uida. Pidän ehkä tolleria vähän pienenä vepe-koirana, mutta onhan tuo oma sentään suht kookas ja useamman ihmisen "haukkumana" vahva kun mikä. Vepe jää kuitenkin odottamaan seuraavaa kesää. 

Veren maku - eikun haju

Euran treeneissä se viimeistään taisi iskeä minuun, kauhea mejä-kärpänen! Tiesin kyllä että hyvä nenänkäyttäjä tuo otus ja kyllä sitä kehuttiinkin. Euran keikan jälkeen ajelin lauantaina Pohjois-Savoon mummolaan. Haaveissa oli vihdoin ja viimein tehdä se ensimmäinen verijälki. Isovanhemmilla on siellä omia metsämaita, joten sinne sai ihan luvan kanssa kiskoa verisientä. Hieman yllätyksellisesti eno innostui lähtemään mukaan maastoja näyttämään.

Jälki tehtiin sunnuntai-iltana ja no, se oli ensimmäinen ikinä ja kukaan kokeneempi ei ollut vieressä neuvomassa. Jäljestä taisi tulla tarkoitettua mutkittelevampi kun vähän väisteltiin pahimpia risukkoja(ei kai niitä oikeasti väistellä, mutta tämä oli ensimmäinen). Pituutta tuli 350m, jos laskin askeleet oikein :D

Maanantaiaamuna sitten oli luvassa jäljen ajo. Foxi tuntui innokkalta ja alkumakausta hetken haisteltuaan sen päässä taisi naksahtaa joku, koska sitten se lähti tasaisella vauhdilla etenemään jälkeä pitkin! Olipa mahtava katsella koiran työtä! Parissa kohtaa se hieman teki pientä lenkkiä, mutta aina löysi jäljen. Lisäksi se ehkä hieman häiriintyi jos liina kiristyi, mutta sitä täytyy treenata. Kuitenkin se aina palasi itse jäljelle. Kun se pääsi kaadolle, jonka virkaa toimitti raejuustopurkki(pikaratkaisu) olin kyllä niiiiin iloinen ja ylpeä koirasta! Jäljellä mukana ollut enokin, joka ei näistä koirajutuista juuri mitään tajua, kehui Foxia kun edellisenä päivänä hän ihmetteli onnistuuko otus mitään jälkeä löytämään. Nenäkoira-Foxi <3

Tarkoitus oli tehdä toinenkin jälki helppokulkuisempaan kangasmetsään viikon puolivälissä, mutta sääennuste lupaili sadetta ja ajattelin että jäljestä tulee liian vaikea jos se huuhtoutuu veden mukana. Tädin mies olisi ollut innolla lähdössä hyttysten syötäväksi jäljen vetoon :D Toinen jälki siis jäi tekemättä.

Tästä nyt ainakin opimme että pitänee hieman treenata jälkivarmuutta(onkohan se edes oikea sana) eli että koira jatkaisi työskentelyä vaikka liina kiristyisikin. Lisäksi opimme myös että niitä merkkejä kannattaa oikeasti laittaa PALJON! :)

Puolihulluutta

Viime viikon perjantaina ajeltiin tutulla porukalla Emmi&Vertti, Minna&Alva ja minä&Foxi Euraan asti treenaamaan ja saamaan vinkkejä Katilta, jonka luona käytiin jo keväällä. Aikamoista hulluutta kun matkaa oli tosiaan aika monta kilometriä, vaan kyllä me onnistuttiin aikaakin kuluttamaan kun 11 aikoihin lähdettiin ja olin kotona lauantaiyönä yhdeltä.

Foxi oli vuorossa ensimmäisenä, se kun on porukasta se, jonka moottori hyytyy ensimmäisenä. Tehtiin kaksi laahausjälkeä variksilla, toinen tien toiselle puolelle ja toinen toiselle. Toisella jäljellä varis oli sellaisella paikalla ettei Foxi varmaan ikipäivänä olisi hakenut sitä, ison kiven päällä. Foxi jäljesti molemmat kivasti, mutta kiinnostus itse lintuja kohtaan oli olematon. 

Vertin ja Alvan vuorojen jälkeen oli taas Foxin vuoro. Varista. Tehtiin ihan tylsiä nostoja ja kun ne alkoivat sujua niin välinoutoja. Ei mitään ongelmaa niissä. Sitten tulikin varmaan meidän treenien suurin kompastuskivi, muistinouto ihanalla harmaasiivellä. Ensimmäiset kerrat Foxi lähti innolla mutta kun tajusi että varis täytyy ottaa suuhun niin jäikin sitten tehtävä suorittamatta. Kokeiltiin kyllä kaikkea, jotta olisi se varis saatu ylös: uudelleen vientiä, variksen nostoa ja heiluttamista, määrätietoisempaa käskyä... Lopulta sitten saatiin suoritus, jossa Foxi meni taas variksen lähelle mutta jäikin maahan makaamaan. Tämän jälkeen kun vielä yritettiin "nyt perhana se varis on saatava" asenteella niin koira ei hievahtanut käskyistä huolimatta viereltä mihinkään vaan käänteli vaan päätään poispäin. Ei ihan Foxin juttu noi varikset.

Sitten taas taukoa ja pupua. Oikeaan kaniinhan ei tietenkään voinut koskea, mutta vieras keinokani ei tuottanut ongelmia. Sitten Kati veti ilmeisesti aika pitkän jäljen niin etten lähetyksen jälkeen juuri nähnyt mitä koira tekee ja missä se menee. Kauan odoteltiin, mutta voi miten palkitsevaa oli nähdä tuo otus juoksemassa täysiä keinokanin kanssa mun luokse! Etenkin kun aikaisemmat suoritukset olivat mitä olivat.

Sitten siirryttiin järven rantaan. Mun toive olikin että vähän puututtaisiin Foxin vesityöhön, sehän ui kyllä, mutta palauttaa ei tahdo ja sen on myös ravisteltava(ja pudotettava) melkein heti kun jalat yltää pohjaan. Vesi kyllä laittoi Foxilla kierrokset johonkin sataankahteenkymppiin, maalla se on aina rauhallinen. Odottelua että koira rauhoittuu heittodamin jälkeen ja hiljaisuudesta pääsi noutamaan. Damin kanssahan se olisi mennyt johonkin puskaan mutta meistä taisi lähteä niin paha ääni että taisi se sen lähemmäs ainakin tuoda. 

Nyt meille lääkkeeksi hauskaa toimintaa varisten kanssa sekä vedessä luoksareita ja välinoutoja hallinnan parantamiseksi.