Sivut

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Ralleissa

Ollaan taas menty sellaisella vauhdilla tätä syyskuuta eteenpäin, että en ole ehtinyt istua koneen ääreen eikä välttämättä ees tee mieli sen jälkeen kun töissä on koko päivän jo tuijottanut näyttöä. Ollaan vielä kuitenkin käyty rallytreeneissä, jotka nyt tosin loppuivat.

Meillä oli ratana tämä Minna Hillebrandin tekemä alokasluoka rata, päivältä jolloin rallytokosta tuli virallinen koiraharrastuslaji. Rataa rakentaessa linjaukset hieman tuottivat päänvaivaa ja rakentamiseen menikin aikaa, mutta lopulta se saatiin valmiiksi.

Rata lähti sujumaan hirveän hyvin ja tuntui yhtäkkiä tosi helpolta. En mennyt lankaan liian monessa pujottelutörpössä ja Zorakin kulki hienosti mukana. Peruutusaskelissa tajusin ehkä jo itsekin ottaneeni yhteen väliin yhden hieman liian lyhyen askeleen. Miinusta olisi tullut. 

Jostain syystä kyltillä 8 sitten sählättiinkin kunnolla ja jouduin uusimaan sen kaksi kertaa. Yleensä meillä ei noissa eteentuloissa ole ollut minkäänlaista ongelmaa. Onnistuin kyllä ihmeen hyvin tämän jälkeen pitämään vielä pään kasassa.

Ainoa mikä tuotti haastetta oli se että kyltin kohdalla ei oikein enää nähnyt mitä seuraavassa kyltissä luki, kun ne sattuivat jotenkin niin että kentän valo heijasti niihin. 

Kouluttajalta saatiin mielettömän positiivista palautetta, hän oli ollut askeliin asti ihan sitä mieltä että tulee täyden 100 pisteen rata, mutta sitten itse jostain syystä otin tosiaan hirveän lyhyen askeleen yhteen väliin. Muutenkin pitäisi treenata vähän noita peruutusaskelia, koska Zora meinaa niissä tulla mun kengän kärjille.

Nyt jää Zoralla rallyt tauolle ja luulen että me jatketaan sitä kunnolla vasta kun pentuprojekti toivottavasti tällä kertaa saataisi maaliin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti