Sivut

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Helmikuun viimeiset

Eilen hypättiin Zoran kanssa Outin, Timon ja Pablon kyytiin ja ajettiin Villähteelle treenaamaan Niinan kanssa. Aamusta olin jo näyttänyt Zoralle riistaa, koska aloin miettimään että voiko se vain sorsia vieraita riistoja ja ottaa omat. Kotona sillä ei ollut mitään ongelmia.

Aloitettin näyttämällä tekemällä muistinoutoja vaakulla. Zora ottikin heti Niinan vaakun ja toi melkein perille asti. Tehtiin muutama toisto lisää, ja taas se nosti kivasti. Tosin sitten Niinan kohdalla se pudotti. Saatiin loppuun kuitenkin kunnollinen onnistuminen kun Niina tuli matkalta pois. Ei nyt mikään huippusuoritus, mutta pitkästä aikaa onnistuminen riistalla kimppatreeneissä. Lisäksi Niina leikitti Zoraa pupulla. Siitä se on tosi kiinnostunut, mutta ei oikein keksi että mistä kannattaisi ottaa kiinni. 

Sitten siirryttiin metsään, johon oltiin käyty jo tallaamassa vähän reittejä, jottei kaikki polut johda suoraan dameille. Zora lähti neljä lähetystä tosi kivalla vauhdilla. Viidennellä sillä meinasi loppua usko, mutta lopulta se löysi vielä sen viidennen damin. Olen ihan tyytyväinen Zoraan kyllä. Se ei ole pitkään aikaan tehnyt motivoimatonta hakuruutua ja nyt lähti monta kertaa kivalla innolla ja fokuksella hommiin. 

Loppuun tehtiin vielä kivaa linjaharjoitusta porukassa. Keskelle tallattiin pieni ympyrä, josta jokainen kävi viemässä koiran kanssa damin ja palasi takaisin keskelle ympyrään. Tällöin oli kolme eri keskelä eri suuntaan menevää linjaa. Sitten lähetettiin yksitellen koira linjalle. Kun kaikki olivat tehneet itse tallaamansa linjan siirryttiin seuraavalle pisteelle. Kun nämä kaikki kohdat oli käyty niin että koiran kanssa oli viety dami ja koira oli damin hakenut, tehtiinkin niin että edellä ollut koirakko vei damin linjan loppuun, eikä se koirakko, jonka oli tarkoitus hakea se. Koiralla oli siis jonkunlainen käsitys edellisestä tehtävästä että siellä on dami. 

Ensimmäiset kolme linjaa oli ihan helppoja Zoralle ja se oli myös hiljaa kun muut koirat teki! Vaikeutetulla kierroksella se vähän epäröi aluksi, mutta sitten meni. Se vaan vähän on sellainen että jos ei tiedä mitä pitää tehdä niin parempi sitten olla tekemättä. Kolmannella linjalla se teki jo kivasti, kun toisen kierroksen ekalla linjalla ei vielä meinannut usko riittää.

Olen kyllä taas niin tyytyväinen tuohon koiraan! Pitkästä aikaa saatiin riistan kanssa onnnistumisia myös kimppatreeneissä ja kiva hakuruutu. Ja tietty tuo epämääräisesti selitetty uusi linjaharjoitus mitä tehtiin :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti