Sivut

maanantai 3. maaliskuuta 2014

What have we been up to

Blogissa on ollut kuolemanhiljaista sitten edellisen avautumistekstini. Saivatpa sitten kaikki lukijat sellaisen käsityksen että Foxi on ongelmakoira :D Kyseistä tekstiä on kirjoitettu aika väsyneenä koiran silloiseen käytökseen ja se varmasti myös sisältää hieman liioittelua. 


Nyt ollaan menossa käytöksen kanssa kohti parempaa. Korvat alkaa löytyä taas ja namitkin alkaa kelpaamaan lenkillä. Kun tässä välissä tosiaan oli sellainen outo jakso että tuo sylki kaikki sille lenkillä tarjotut namit pois. Outoa! Mitä ilmeisimmin syy tälle Foxin aikaisemmalle käytökselle on ollut jonkun lähistöllä olevan nartun juoksut.



Foxi on helmikuussa aloittanut taas "työnsä" dobo-kurssin demokoirana. Foxia ohjaa ja kurssia vetää Foxin hieroja Maikku. Foxi tekee innoissaan töitä ja on harmissaan kun ei pääse pallolle silloin kun on ihmisten vuoro jumpata. Lisäksi se tuntuu tykkäävän esiintyä ja ihastuttaa käytöksellään kurssilaisia. Erityisesti pallon päällä seisomista täytyisi meidän treenata vähän kotioloissakin, se on aika vaativa ja rankka liike. 

Lisäksi yritämme treenailla vähän takapään käyttöä. Tavoitteena on saada koira seisomaan takajalat "lörpällä". Toistaiseksi yksi treenikerta ei tuottanut juurikaan tulosta. Jotenkin Foxille on aina teettänyt hieman hankaluuksia takapään käyttöä vaativat tehtävät. Nyt siis paneudutaan siihen.


Suunnitelmiin on nyt päivittetty meidän näytelmäsuunnitelmat niin pitkälle kun olen jaksanut miettiä :) Tänä vuonna ei tavoitella oikein mitään, mutta käydään nyt huvikseen jossain, ettei ihan hirveät vieroitusoireet pääse iskemään :D

Kuvituksena kutakuinkin ainoat kuvat tältä talvelta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti