Sivut

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Hae ite!

Pelottavan aktiivista tämä meidän elämä tällä hetkellä, vaan minkäs teet kun on lomaviikko :) Tänään taas tehtiin varisjuttuja Järvenpään kuuluisassa metsässä...

Zora oli vuorossa ensin. Tavoitteena oli että se nostaisi variksen. Tehtiin muistinoutona, niin että varis oli ison kiven takana piilossa, niin ettei ollut näköyhteyttä koiraan. Zora lähti vauhdilla noutoon ja tulikin varsin pian näkyviin harmaasiiven kanssa. Vaan sitten menin hihkumaan jotain kun näytti että palautus lähtee menemään ihan mihin sattuu ja sittenhän se varis putosikin. Niin mikä se tavoite olikaan? Olisi vain pitänyt olla hiljaa, kun nyt ei ollut tarkoitus hioa palautusta. 

Toistettiin sama vähän pidemmällä matkalla. Taas Zora otti variksen reippaasti ja lähti tuomaankin sitä, mutta sitten tiputti vähän ennen puoltaväliä. Ja eihän se sitten sitä nostanut kun pyysin nostamaan. Mutta, taas näin jälkikäteen ajateltuna, miksi sitä piti painostaa sen nostamiseen, kun ei tosiaan ollut tarkoitus treeniä sitä palautusta. 

Muutenkin en ehkä oikein ollut tyytyväinen Zoran vireeseen. Se meni toiselle noudolla ravilla ja sitä se ei ole kyllä tehnyt koskaan aiemmin. Ehkä siitä sitten huomasi että se sai liikaa painetta mun puolelta, vaan mene ja tiedä.

Sitten koiran vaihto ja Foxi kotoa mukaan. Se vaikutti varsin innokkaalta lähtemään mukaan ja kulkikin häntä iloisesti heiluen. Sille olin jättänyt kaksi varista minihakuruuduksi metsään. Se lähti ensimmäisellä lähetyksellä etsimään ja löysikin hyvin pian ensimmäisen variksen, mutta se kävi vain nuuhkaisemassa sitä ja jäi sitten sen viereen ihmettelemään. Otin koiran pois ja kävin nostamassa varista ja sitten sainkin sen käteen, tosin aika surkealla otteella kannettuna. 

Toista varista ei sitten edes yritetty hakea vaan kävin itse nostamassa sen ja heitin markkeerauksena raakkumisen kera. Foxi ei varmaan katsonut ollenkaan mihin se tippui koska lähti ihan liian kauas sitä etsimään. 

Loppuun tehtiin sitten taas välinoutojuttuja ja otekin alkoi taas muistimaan mieleen. Mihinkään muuhun ei sitten Foxissa voinutkaan tällä kertaa olla tyytyväinen... Sen viretila oli taas aivan surkea, se selvästi tarvitsee muista koirista virtaa että viitsii tehdä jotain kunnollisella draivilla ja innolla. Kun se on yksin niin sitä ei selvästikään kiinnosta lähimainkaan niin paljoa kuin kimppatreeneissä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti