Sivut

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Active Sunday

Mulla on taas vaihteeksi loma alkamassa, joten ollaan nyt nysvätty viikonloppu Järvenpäässä ja alkuviikosta käännetään auton nokka kohti pohjoista. Tänään oli kalenterissa Zoran näyttelypuudelikorkkaus. Zora oli jopa hoitoreissunsa aikana joutunut pyykkiin ja siistittäväksi, joten oli edustava pikkusintti mulla esiteltävänä.

Osallistuttiin siis mätsäriin Purina-areenalla. Ensin jonotin puolisen tuntia ilmoittautumiseen ja voin vaan sanoa että ihmeen nyrpeällä meiningillä tälläistä leikkimielistä touhuakin jaksetaan harrastaa. Sama mamma paasaa ja valittaa heti siitä asti kun jonoon astui. Tee itse paremmin!

Kun sitten sain numeron ja rokotukset oli tarkastettu hain Zoran ja mentiin sisälle halliin. Ihan pienen hetken halli jännitti, mutta se unohtui kyllä hyvin nopeasti ja tyyppi oli taas oma reipas itsensä. 

Kehässä meitä vastassa oli 9kk vanha irlanninterrieri. Mun suureksi yllätykseksi, Zora käyttäyi erinomaisen mallikelpoisesti kehässä. Se ei ole koskaan treenannut näyttelyhihnassa liikkumista, mutta se meni yllättävän hyvin. Seisoa se sentään osaa ja kyllä se pönöttikin tosi nätisti. Miestuomari tykästyi Zoraan ja kehui kaunista päätä, hyviä kulmauksia ja kaunista esiintymistä. Saatiin punainen nauha. 

Sitten odottelua moooonta paria. Zora tuhosi meidän kevythäkin vetoketjun jo aikoja sitten, joten nyt ollaan ilman häkkiä. Tekeekin oikeastaan ihan hyvää niin oppiipahan olemaan tuollaisissakin paikoissa kunnolla (mitä Foxi ei edelleenkään osaa). 

Nauhakehässä Zora seistä pönötti jälleen tosi kauniisti. Se liikkuikin kiltisti, mutta ehkä esittäjän olisi kannattanut vähän enemmänkin katsoa otusta, sillä se taisi peitsata mun kävelyvauhdissa. Näyttelyhihnassa liikkumista täytyy kyllä harjoitella, sillä jos lähden juoksemaan niin saan kyllä yhden kahelin raketin mukaan. Ei tullut enää mitään menestystä, mutta ei haitannut sillä olin todella tyytyväinen kakaran suoritukseen.

Kun päästiin kotiin oli Foxin aivotoiminnan vuoro. Damikassi mukaan ja koiran kanssa metsään. Taas kerran siihen samalle tutulle alueelle. Vaan nyt ei sikäli ollut tarkoitus treenata oikein mitään, kunhan vaan vähän aktivoida Foxin pääkoppaa. Tein pitkähkönomaisen hakuruudun viidellä damilla. Vaikeuksia tuotti valkoinen dami, vaan eipä ihme kun sitä on näöllä vähän hankala paikantaa ja se oli ilmeisesti vielä sellaisessa kohdassa ettei siitä oikein saanut hajua. Kiva suoritus Foxilta, kevättä kohti aktivoidutaan taas treenailussa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti