Tasan kaksi vuotta sitten syntyi Porvossa kuuden tolleripennun pentue, kauan odotettu ja yhdistelmältään todella mielenkiintoinen. Pentukatras supistui heti viiteen kun toinen pikkuprinsessoista syntyi kuolleena. Muistan miten seurasin jatkuvasti FB:ssä onko pentusista uusia kuvia. Eipä olisi silloin vielä osannut arvata millaisen kultakimpaleen tuosta pentueesta kannoin helmikuisena iltapäivänä kotiin. Tänään on siis Foxin ja muiden Maseratien kaksivuotissynttäripäivä!
Meillä äiti oli kuusi vuotta sitä mieltä että meille ei hankita koiraa, mutta jotenkin kuitenkin sain hänet heltymään(eli siis lupasin ottaa koiran mukaan kun muutan pois kotoa). Äitiä tuskin kaduttaa tuo myöntymisensä, sillä hän on aivan rakastunut Foxiin. Lässyttää sille ällöttäväsi joka päivä :D
Foxi on lähes täydellinen(koska täydellistä ei ole olemassa) koira minulle. Se on aika rauhallinen, mutta kuitenkin innokas tekemään kun aletaan puuhastella jotain. Tosin se myös kyllästyy aika pian jos vääntää samoja asioita. Foxi on väsymätön lenkkeilijä, joka kerta kun otan hihnan käteen se tulee nautinnollisesti venytellen eteiseen valmiina lähtemään lenkille. Se on pitkähermoinen ja ei tunnu pelkäävään juuri mitään. Jos se joskus jotain säikähtääkin niin se palautuu hyvin nopeasti. Se oppii todella nopeasti ja siksipä sille onkin kiva opettaa kaikenlaista. Sitä on helppo motivoida ruualla.
En osaa olla sille kunnolla vihainen. Sillä on niin ihana ilme että pehmenen sen edessä aina. Onneksi se onkin mulla eikä kenelläkään vanhalla mammalla, joka syöttäisi suloisen koiran ällöttäväksi ihrapalleroksi. Huonokin päivä muuttuu hyväksi kun Foxi tulee viereen napittamaan ja vaatimaan rapsutuksia. Se tykkää olla rapsutettavana. Foxin huulista voisi kirjottaa vaikka oman lukunsa. Ne on niin huvittavat lörppähuulet. Ei onneksi niin lörpät että niistä kuola valuisi. Montakohan kertaa Foxin pöhköille huuli-ilmeille onkaan naurettu :)
Mä halusin sellaisen koiran, joka kiintyy omaan perheeseensä. Sellaisen, joka ei rakasta kaikkia maailman ihmisiä. Jotkut vieraat Foxi tervehtii, joitain ei. Oma perhe on sille tärkeintä. Eniten se meidän perheestä on kiintynyt minuun, mutta eipä se ole ihmekään. Minä sen kanssa eniten aikaani vietän ja minun koiranihan se on(vaikka eihän koiraa se kiinnosta kuka papereissa lukee omistajana).
Tolleri ei ehkä ole aivan helpoin rotuvalinta ensimmäiseksi koiraksi. Ei ehkä haastavinkaan, mutta usein kai ensimmäiseksi suositellaan jotain pehmeää paimenkoiranlössykkää(anteeksi paimenihmiset!). Mä valitsin osittain tollerin siksi, että halusin hieman haastetta. Ei meillä mitään valtavan suuria käytösongelmia ole ollut, mutta jonkin verran on joidenkin asioiden kanssa saanut tehdä työtä että koira toimii niin kuin itse toivon. Minäkin mietin erilaisia paimenia mutta lopuilta päädyin kuitenkin tolleriin. Voin sanoa rehellisesti että en kadu rotuvalintaan ollenkaan!
Mä olen niin kiitollinen tästä ihanasta punaturkista, joka mulla on ollut ilona jo kohta kaksi vuotta. Kiitos Foxin ihanalle kasvattajalle juuri minulle sopivan pennun valitsemisesta(se pienipiirtopää oli kyllä mun henkilökohtainen suosikki)!
En tiedä voiko ensimmäisestä koirasta sanoa näin, mutta tuntuu siltä, että tämä koira on se Elämäni Koira. Rakas Foxi <3
Paljon onnea oma urheiluautoni sekä sisarukset Alva, Vertti ja Vikke! Mortti-veli varmaan katselee sisaruksiaan pilven reunalta tänään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti