Sivut

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Pupu

Treenailtiin tänää Virpin kanssa teemana "ei harjoitella taipparia" ja erityisesti kani. 

Olin kehitellyt jo edellispäivänä strategian, jolla yrittäisin saada Foxin nostamaan kani. Herkkuruokaa kuppiin, joka asetetaan näkyviin ja sitten vaan pyydetään koiraa nostamaan kani. Ja pyydetään niin kauan kunnes se nousee ja tietty sitten vapautus palkalle.


Se on suussa! (c. VL)
Pysyinkin hienosti suunnitelmassa ja Foxi nosti pupun paljon aiemmin mitä kuvittelin! Ote tietty todella pinnallinen, mut sen verran hyvä että sai kuitenkin pupua hieman liikkumaan. Tätä tehtiin muutama toisto. Meni aika kivasti, nyt vaan pitäisi treenata pupun kanssa enemmän. Ja nimenomaan sitä pupun kantamista, sillä jäljestämisessä ei ole Foxille mitään ongelmaa. 



Loppuun tehtiin vähän linjaharjoitusta. Matka ei ollut mikään erikoisen pitkä vaan oikeastaan ihan sopiva. Foxilla oli mieletön vauhti ja into, joten oli aika kivannäköistä touhua :) Palautuksessa se hieman ihmetteli puskassa kuvaamassa ollutta Virpiä ja olisi vienyt damit Virpille, mutta sitten muisti kuka ne damit oikeastaan halusikaan. Oli muuten ensimmäinen kerta kun toivoin että pilli olisi ollut mukana. Foxihan on toki opetettu tulemaan luokse pillillä, mutta noutojutuissa en ole vaan käyttänyt, koska saatuaan jotain suuhun se ylensä lähtee suoraan palauttamaan. 

Jäi todella hyvä mieli näistä treeneistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti