Sivut

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkätreeniperjantai

Pitkäperjantai oli niin pitkä että treeni valmisteltiin jo edellisenä päivänä, sillä käytiin Emmin kanssa ulkoiluttamassa verisientä ja tehtiin jäljet Foxille, Vertille, Kodalle ja Nemolle. Löydettiin aika kiva maasto aika läheltä. 

Foxi oli ensimmäisenä jäljestysvuorossa. Sillähän on ollut taukoa ensimmäisestä jäljestä nyt jo aika paljon. Se kuitekin tajusi että pääsee johonkin hommiin ja kiskoikin aika reippaasti jäljen alulle. Taidettiin ehkä aloittaa jäljestys liian reippaasti, olisi varmaan kannattanut rauhoittaa koiraa hieman, jotta aivosolut mahdollisesti olisivat törmänneet ja Foxi olisi saanut oikean jäljestysmoodin päälle. Se lähti etenemään aluksi aika kivasti, mutta sitten painoi jostain syystä tosi paljon oikealle ja lopulta alkoi haahuilla muutenkin. Käveltiin vähän matkaa jälkeä eteenpäin ja sitten se taas hetkeksi muisti mitä oli tekemässä. Hetken kuluttua kävi taas sama homma, se olisi taas halunnut paljon oikealle. Kuitenkin se sitten taas ohjattiin kutakuinkin jäljelle ja taas eteni hetken hyvin. Sitten se taisikin saada ilmavainun kaadosta ja mm. oikaisi siinä samassa syyssyssä kulman. 


Olisipa sen jäljestys näyttänyt koko ajan tältä!
Kaato löytyi, mutta ihan täysin en kyllä ollut tyytyväinen sen työskentelyyn. Joo se vasta opettelee, mutta ensimmäisellä kerralla se pysyi todella hyvin jäljellä ja jotenkin tuntui koko ajan tietävän mitä tekee. Nyt ei ollutkaan niin. No, lisää treeniä...

Sitten ajettiin muut jäljet ja muut koirat suoriutuivatkin niistä hienosti. Tämän jälkeen kurvattiin toiseen paikkaan tekemään riistatreenit.

Foxille tehtiin taas markkeerauksia variksella. Ne sujuivat aika kivasti! Palauttaessa se meinasi ensin lähteä viemään niitä heittäjälle, mutta kun huomasin tämän pillitin ja sitten varis tulikin omaan käteeni. Tämän jälkeen jostain syystä poikkesin siitä mitä olin ajatellut tekeväni. Kaksi varista vietiin aika lyhyen matkan päähän meistä. Ensimmäinen löytyi ja palautui helposti mutta toinen... Foxi meni sen luo, nuuhki hetken ja sitten nosti jalkaa. Varikseen se ei osunut, mutta epäilemättä se kuitenkin oli tarkoitus. Tästähän seurasi tietenkin välitön vihainen kielto. Koira takaisin ja uusi yritys, vaan siitäpä ei sitten tullut mitään kun Foxi ilmeisesti otti hieman itseensä kiellosta. 

Foxi joutui autoon keräilemään vähän yhteistyöhalujaan. Kun oltiin tehtin pupujäljet Nemolle ja Vertille oli jälleen Foxin vuoro. Nyt tehtiin pelkkä markkeeraus variksella. Ei ollut mitään ongelmia sen kanssa ja saatin palautuskin niin ettei Foxi yrittänyt viedä sitä ensin heittäjälle.

Variksen jälkeen tutustuttiin taas pupuun. Taktiikka oli sama kuin edellisellä kerralla, superpalkka odottamassa kanin nostamisesta. Pupun nostaminen ei tuottanutkaan Foxille mitään ongelmia, ote toki oli aika pinnallinen, mutta se ei silti epäröinyt kanin nostamista. Sitten pidennettiin vähän matkaa, jotta joutui kantamaankin vähän pupua. Jotenkin kummasti se onnistui aika pinnallisellakin otteella kuskaamaan pupua. Lisää vaan treeniä tähänkin niin saadan ote samanlaiseksi syväksi kuin dameilla ja suurimmaksi osin myös variksilla. Tänään nähtiin jo pieniä vilahduksia syvästi otteesta :)


Pääsiäispupun väärinkäyttöä?
Onneksi tehtiin tuo pupuhomma loppuun, muuten olisi saattanut jäädä hieman hapan mieli näistä treeneistä. Onnistumiseen on aina kiva lopettaa :) 

Olisin halunnut liittää tähän vaakkukuvankin, mutta jostain syystä joka kerta kun lataan kuvan jää sen alareunaan harmaa laatikko :o

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti