Sivut

lauantai 10. toukokuuta 2014

Pikainen näyttelyreissu

Tänään käytiin tuttuakin tutummassa Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa Royal Canin showssa. Kehä oli arvoitui alkavaksi vasta yhden jälkeen ja meiltä tosiaan on lyhyehkö matka Tuomarinkartanoon joten aamulla sai lorvia ihan uskomattoman kauan! Aika mukavaa itseasiassa.

Tollereita oli ilmoittautunut vain 13kpl. Tämä oli sinäänsä mielenkiintoista, sillä tuomarina toiminus Angel Garach Domenech ei ollut arvostellut tollereita Suomessa aikaisemmin, joten kenelläkään ei ollut käsitystä hänen linjastaan. Avoimessa luokassa oli vain kolme koiraa, Foxi tuttuun tapaan veljensä perässä.

Foxi tuntui seisottaessa hieman uniselta (eilisellä 2h lenkillä voi olla osuutta asiaan) mutta kiiti taas eteenpäin kuin höyryveturi! Siinäpä sitten roikut tuon hullun vahvan koiran perässä :D Tuomari ei sanonut meille sanaakaan eikä tainnut esim. katsoa hampaita ollenkaan. Liikkeinä hän halusi nähdä kolmion. Foxi sai hienosi erinomaisen! Kilpailuluokassa tuomari katsoi edestakaiset liikkeet kaikilta ja kokeili selkiä, jonka jälkeen pyysi Foxin ensimmäiseksi. Kierros ympäri ja Foxi osoitettiin ensimmäiselle pallille ja sai myös ainoana luokassaan SA:n :)


PU-kehässä oli yksi junnu, yksi nuori, Foxi sekä Ramon. Tuomari katseli hetken koiria sitten ohjasi Foxin Ramonin perään ja nuoremmat Foxin perään. Kierros ympäri ja järjestys oli selvä. Ramon PU1 ja Foxi PU2! Lisäksi Foxi pokkasi ensimmäisen kokovalkoisen ruusukkeensa eli cacibin :) Saa nähdä kauanko seuraavan saamiseen menee :D

kuva c. ES
"Front could be better in parallellism. Excellent head, expression, neck, topline & tail. Good coat. Moving could be sounder"

Tämä arvosteluhan on oikeastaan aika huono! :D Vaikka onhan siinä myös monta hyvää asiaa mainittu ja ei pitäisi valittaa kun kerrankin voittaa jotain! Tämä tuomari tuntui arvostavan erityisesti kaunista päätä (siis myös muissa roduissa) ja sellainenhan Foxilla on :)

1 kommentti: