Sivut

lauantai 8. marraskuuta 2014

Foxi treenaa ja Zorakin vähän

Viime viikolla käytiin Zoran kanssa ihmettelemässä vähän lentokentän meininkiä. Siellähän on vaikka mitä kaikkea jännää alkaen liukuovista ja hissistä. Zora oli aika reipas ja saikin tosi paljon huomiota matkustajilta. Moni tuli sitä rapsuttelemaan ja lässyttämään. Kummasti ihmisiä alkaa hymyilyttämään kun koiranpennun kanssa kulkee :)

Lauantaina ajeltiin Orimattilaan treenaamaan Virpin ja koirien kanssa. Zoralle oli jälleen luvassa riistan näyttämistä sekä tutustumista Nemoon ja Kodaan. Kun taas Foxin osalta tavoitteena oli että oma mieliala puhuu harmonisena ja hyvänä.

Foxi aloitti rauhoittumalla. Se yhdistää Virpin aina treeneihin ja kierrokset nousevat heti. Nyt sitten seisoskeltiin ja juteltiin siinä odotellessa että Foxi rauhoittui. Kun oli saanut sopivan mielentilan niin pääsi takaisin autoon.


Seuraavana harjoituksena Foxi teki hakuruutua, jossa se lähetettiin nurmikolta risuiseen metsikköön. Se taitaa luulla tietävänsä itse mitä tekee ja koko otukselta tuntuu olevan yhteistyökyky kadonnut kun Zora tuli. Ei siis oikein hyvä yhdistelmä. Foxi käyttäyi vähän oudosti ja kuvienkin perusteella liike ei oikein näyttänyt puhtaalta, joten päätyi sitten hierontaan seuraavana päivänä. En oikein tarkalleen muista mitä kaikkea tässä treenissä tapahtui, mutta en kyllä ollut yhtään tyytyväinen koiran suoritukseen. Jos jotain hyvää etsii niin riistankäsittelyssä Foxi on aika hyvä, eikä enää heti tiputa niitä maahan jos joku osa sitä tökkäisee.


Zora treffasi varista ja siltä ei kyllä riistaintoa puutu. Nyt sillä oli paljon parempi otekin kun edellisellä kerralla. Se lähtee luonnostaan kuskaamaan varista mun suuntaan, mutta ei kuitenkaan tuo sitä minulle. Siispä aloitamme treenaamaan perusnoutoa!

Hullun kiilto silmissä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti