Sivut

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Life lately

Blogi on viettänyt jälleen hiljaiseloa, kun oikeastaan mitään ei ole tapahtunut. Ollaan käyty paljon jotenkin tosi seestisillä lenkillä niin että koira on mulla tosi paljon irti. Se on aika kivaa. 

Juhannuksena päästiin mummon metsiin. Siellä kyllä koiran omistajalla sielu lepää :) Ja tietenkin koira sai taas nauttia sydämensä kyllyydestä. Tehtiin lyhyt verijälkikin. Hyvä minä! Teemana oli saada edelliskerralla kateissa ollut varmuus takaisin. Jälki oli siis lyhyehkö ja tuore. Olikin oikein kiva katsoa Foxin jäljestämistä jälkiliinan päästä! Ei ollut kyllä mitään ongelmia.

Tänään käytiin treenaamassa sateessa Emmin & Vertin, Pirjon & Rikon sekä Virpi & Kodan kanssa Tolkkisissa. Teemana meillä oli pupu ja hakuruutu.

Pupussa taidettiin hieman taantua, tosin pupu oli kyllä taas isohko ja aika kehnossa kunnossa. Ote oli pinnallinen ja Foxi halusi entistäkin vähemmän ottaa otetta koko pupusta. Nyt pitäisi varmaan hankkia pienempi pupu tilalle ja alkaa taas tuossa pihassa treenaamaan sen käsittelyä.

Ennen hakuruutua tehtiin kaksi markkeerausta. Tielle olleessa oli hieman nostovaikeuksia, mutta se nousi ja palautui kuitenkin. Varvikkoon sen sijaan Foxi markkeerasi aika kivasti ja ottikin aika reippaasti vaakun ylös. 

Hakuruudussa nähtiinkin sitten tosi kivaa työskentelyä Foxilta. Se kantoi tosi kivalla, syvällä otteella variksia, etsi innokkaasti ja palauttikin tuttuun tapaan, varmasti. Ja omistajakin onnistui pysymään hiljaa, liekö edesauttanut hyvää suoritusta. 

Siirtymäkäytös oli jälleen kerran ihan järkyttävää! Niin hirveää että piti kyllä pari kertaa vetää syvään henkeä ennen kun alkoi tekemään yhtään mitään siirtymän jälkeen. Ehkä seuraavalla kerralla kokeilen seuruuttaa Foxin treenipaikalle ilman hihnaa, sillä on kuitenkin aika kivan varma arkiseuraaminen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti